Näyttelijöiden ja muiden tähtien kohdalla on totuttu, että parisuhteet päättyvät ja kumppanit vaihtuvat nopeasti. Poikkeuksia toki löytyy.
82-vuotias Michael Caine on ollut naimissa näyttelijä Shakira Cainen kanssa vuodesta 1973 lähtien. Liitto on siis kestänyt jo peräti 43 vuotta.
The Jonathan Ross Show –ohjelman haastattelussa veteraaninäyttelijä paljasti pitkän liittonsa salaisuuden.
– Olen ollut naimisissa 43 vuotta. Hyvän avioliiton salaisuus on kaksi kylpyhuonetta. Et halua jakaa kylpyhuonetta naisen kanssa ja huomata, että tavarasi ovat pienessä nurkassa. Olen vanhempi kuin hän ja tarvitsen enemmän tilaa, näyttelijä kertoi.
68-vuotias Shakira Caine osallistui vuoden 1967 Miss Maailma –kilpailuun, jonka jälkeen hän aloitti mallin uran. Lisäksi hän on näytellyt useissa elokuvissa 1960-luvun lopusta lähtien.
Shakira-Michael-Caine-Venice