Oho! Suomalainen Teemu Brunila mukana Kylie Minoguen uutuuskappaleella
Supertähti Kylie Minogue julkaisi hiljattain uuden Magic -nimisen kappaleen, jonka tekijälistalta löytyy yllättäen suomalaisnimi, muusikko Teemu Brunila.
The Crash -yhtyeen solistina tunnettu Brunila on säveltänyt ja sanoittanut biisin yhdessä Minoguen, Peter Wallevikin, Daniel Davidsenin ja Michelle Buzzin kanssa. Kappale on Minoguen marraskuussa julkaistavan Disco-albumin toinen single, ja sen on tuottanut ja miksannut maineikas skandinaavinen tuottajaduo PhD (Peter Wallevik ja Daniel Davidsen).
Aiemmin mm. David Guettan, Jason Derulon, Robin Schultzin, JVG:n ja Jenni Vartiaisen kanssa yhteistyötä tehnyt Brunila kertoo, että kappale syntyi Nordic Music Partnersin studiolla Los Angelesissa.
Brunila kuvailee Minoguen olevan erittäin mukava työkaveri.
– Kylie on harvinaisen aito ja lämmin ihminen. Jalat maassa, kova tekemään töitä ja valtavan fokusoitunut. Ei ihme että on onnistunut tekemään niin upean ja pitkän uran, Teemu sanoo.
Kappaleeseen tänään julkaistun videon on ohjannut Sophie Muller, joka on ollut suunnittelemassa myös tulevan albumin visuaalista konseptia yhdessä Kylie Minoguen ja Kate Morossin kanssa. Video on kuvattu ikonisella lontoolaisella Fabrik-yökerholla.
Yli 80 miljoonaa albumia urallaan myyneen Minoguen edellinen albumi Golden julkaistiin vuonna 2018. Levy sijoittui listakärkeen sekä Englannissa että Australiassa.
Australialainen Kylie on palkittu lukuisilla palkinnoilla, mm. kolmella Brit Awardsilla, kahdella MTV Music Awardsilla sekä Grammyllä.
Näet kappaleen musiikkivideon alta tai täällä.
Lue myös:
Kuittaileeko Erika Vikman avoimesti Dannylle ja Helmille? – katso paljonpuhuva video!
Benjaminin uusi albumi rikkoo kultapoikaimagoa – poseeraa tatuoituna somessa: ”Näytän mun oikeat värit”
Mr. Saxobeat -hitin äiti Alexandra Stan paljastaa villit muistonsa Suomesta: hullua biletystä ja taivaallista kalaa
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Katri Helenan käytöksestä erikoinen paljastus: ”Muutos oli vain hyväksyttävä”
- Mette-Maritin Marius-pojan kohtelu nostattaa kulmakarvoja – uskomatonta ökyilyä tutkintavankeudessa
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään