Olli Lindholm on kuollut
Ilta-Sanomat on juuri uutisoinut, että Yö-yhtyeen solisti ja The Voice of Finland -lauluohjelman tähtivalmentaja Olli Lindholm, 54, on kuollut.
Lindholm oli viimeinen vuonna 1981 perustetun Yö-yhtyeen kokoonpanossa jäljellä ollut perustajajäsen. Vuodesta 2015 lähtien hän toimi keikkailun ohessa tälläkin hetkellä tuotannossa olevan The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana.
Yö-yhtye tiedotti Lindholmin menehtymisestä sosiaalisessa mediassa. Bändin virallisella Instagram-tilillä julkaistun Lindholmin kuvan yhteydessä kerrotaan, että hän kuoli sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä.
– Meillä on teille surullisia uutisia. Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen. Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella. Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön, bändi kirjoittaa.
Tampereella asunutta Lindholmia jäävät kaipaamaan kaksi aikuista lasta, jotka hän sai ex-vaimonsa Satu Lindholmin kanssa, sekä Lindholmin kumppani Eveliina. Lindholm piti huolta fyysisestä kunnostaan ja lopetti alkoholin käytön vuonna 2000. Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös