Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
Iskelmälegenda Paula Koivuniemi, 78, vetäytyi julkisuudesta eläköidyttyään vuonna 2024. Hänen elämästään on tihkunut vain vähän tietoa, vaikka pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt laulaja oli suosittu vielä uransa viimeisinäkin vuosina.
Ennen eläkkeelle jäämistään Paula nähtiin Kiitos Paula -konsertissa. Takana oli jo 1960-luvulla alkanut ura, jonka aikana hän teki suomalaisille tutuiksi muun muassa kappaleet Aikuinen nainen, Sata kesää tuhat yötä ja Kun kuuntelen Tomppaa.
Viime vuosina Paulan kuulumisista, liikkeistä ja voinnista on saatu lähinnä satunnaisia tietoja.
Iltalehden mukaan Paulan ja Harri Lehden poika Toni Lehti kertoo, että meneillään on juhlavuosi, sillä Perhonen-albumin julkaisusta tulee kuluneeksi 60 vuotta.
Juhlavuotta vietetään muun muassa Kiittäen ja kunnioittaen – Paula Koivuniemi -kiertueella. Paulaa itseään konserteissa ei nähdä, mutta Tonin mukaan hänen äitinsä on antanut suostumuksensa kiertueen toteuttamiseen.
– Äiti on eläkkeellä ja nauttii eläkepäivistään Helsingissä, Toni kertoo Paulan tilanteesta lehdelle.
Tonin mukaan eläkeajatukset alkoivat näkyä Paulan työtahdissa jo ennen vuotta 2024. Hän valitsi keikkansa aiempaa tarkemmin ja alkoi kaivata vapautta, jonka keikkatauot toivat mukanaan.
– Hän olisi saattanut pidempäänkin jatkaa, mutta kun tuli korona, hän oli pitkään kotona. Se alkoi tuntua hyvältä, eikä hän halunnut enää lähteä keikoille, kun ei tarvinnut. Äiti tottui vapauteensa, Toni kertoo.
Elämä maistuu Paulalle
Toni on kertonut äitinsä kuulumisia myös Me Naisille. Hänen mukaansa Paula viihtyy hyvin yksityisessä elämässään, eikä häntä siksi kannata odottaa myöskään kiitoskiertueen yleisöön.
Vuonna 2024 järjestetyssä kiitoskonsertissa Toni oli vahvasti mukana ja toimi sen musiikillisena johtajana. Tuolloin Paula kiitteli Seiskalle esityksen tekijöitä ja erityisesti poikaansa.
Nyt käynnistyneellä kiertueella Toni nähdään osana orkesteria. Laulajina kuullaan muun muassa Anneli Mattilaa ja Heidi Pakarista.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Tässä on Ansku Bergströmin uusi kulta – jakoi vihdoin rakkaansa kasvot
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Sanna Marin ja Joni eivät piilotelleet – uusi kuva julki
- Herttuatar Meghanille jäätävää kritiikkiä: ”Käyttää näitä uhreja ja lapsia myydäkseen vaatteitaan”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa