Pekka Pouta joutui vakavaan onnettomuuteen – julkaisi rajuja kuvia sairaalasta
Meteorologi Pekka Pouta on joutunut vakavaan onnettomuuteen. Pouta kertoo asiasta omalla Twitter-tilillään.
Tapaturman myötä Poudan sääriluu leikattiin kuluneena viikonloppuna vastavalmistuneessa Meilahden siltasairaalassa. Pouta on julkaissut Twitteriin liudan rajuja kuvia jalastaan, jossa näkyy kipeiltä vaikuttavia ruhjeita ja tikkejä. Otokset saattavat järkyttää herkkiä ihmisiä.
Päivityksensä ohessa Pouta ilmaisee olevansa kiitollinen saamastaan hoidosta.
– Kyllä meidän HUS (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) on ihana. Pääsin korkkaamaan siltasairaalan. Ortopedin eka siellä leikattu potilas, eka potilas tuossa huoneessa, eka kotiutus hoitajalla. Vähän vaiheessa, mut kyl se siitä, Pouta muotoilee tekstissään.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Julkaisun kommenttiosiossa ihmetellään, mitä Poudalle oikein on käynyt.
– Liukastuin siihen ainoaan tosi jäiseen kohtaan ja sääriluu meni, meteorologi avaa tapahtumia.
Pouta kertoo tarkempia tietoja tilanteestaan Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa. Hän paljastaa onnettomuuden tapahtuneen viime perjantaina (3.2.). Kotiin Pouta pääsi vasta eilen maanantaina (6.2.).
Alustavasti Pouta joutuu olemaan sairauslomalla peräti kymmenen viikon ajan. Mies ei pysty tällä hetkellä istumaan tai seisomaan lainkaan.
Lue myös:
Pekka Poudan härski päivitys Twitterissä: ”Eikö voisi sanoa suomeksi ”tykkään p**lusta”?”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä


