Kuva: Instagram Kiti Kokkonen
Pelottaako koronatesti? Ota neljästi testissä käyneen Kiti Kokkosen selviytymisvinkit talteen!
Näyttelijä Kiti Kokkonen on julkaissut Instagram-tilillään päivityksen koronatesteihin liittyen. Hän ihmettelee avoimesti sitä, että hänellä on niin paljon tuttuja, jotka eivät joko ole käyneet testissä tai eivät uskalla mennä.
– Yllättävän paljon tuttuja, jotka ei ole käyneet vielä kertaakaan koronatestissä. Ja yllättävän paljon tuttuja, jotka ei uskalla mennä testiin ja siksi eivät ole menneet, Kiti kertoo.
Tästä inspiroituneena hän ajatteli tsempata seuraajiaan testiä varten. Kiti kertoo itse kuuluvansa niihin ihmisiin, jotka juovat rauhoittavan mehun ennen hammaslääkäriä ja käyvät käsiksi lääkäriin nieluviljelyssä. Hän myöntää myös kääntävänsä katseensa taivaisiin käydessään ihan tavallisissa verikokeissa.
Koronatestissä Kiti on kuitenkin käynyt jo neljästi, joten homma on hänelle tuttua. Niinpä hän listasikin seuraajiensa iloksi toimivat selviytymisvinkit, joiden avulla testaaminen hoituu kuin huomaamatta. Kitin selviytymisvinkit ovat seuraavat:
1. Nosta leuka ylös
2. Avaa suu (nielu sun muut rentoutuu)
3. Puhalla hitaasti suun kautta ulos samalla, kun testi otetaan
Jos upotus ei näy, katso julkaisu täältä. – Toimii oikeesti, Kiti kirjoittaa vielä rohkaisevan päivityksensä saatteeksi. Kitin seuraajat ovat kiitelleen tätä hyvistä testivinkeistä ja jakaneet kommenttiosiossa myös omia vinkkejään. – Meidän 5-vuotiaalle kerrottiin, että se on vähän niinkuin karvamato, joka käy kurkistamassa ja kutittelemassa nenää. Siitä lähtien ollaan puhuttu pelkästään Tanhupallosta ja karvamadosta, eräs seuraajista kertoo. – Juuri nuo kolme kohtaa. Testi tuntuu siltä, kuin samaan aikaan olisi pieni roska nielussa ja vettä nenässä. Ei tosiaankaan työnnetä aivolohkoon yhtään mitään, että lepo vaan kaikenkarvaiset ystävät, toinen kommentoi. – Sitäpaitsi se testi kestää TOSI vähän aikaa, kolmas muistuttaa. Lue myös: Kiti Kokkonen listasi vuoden 2020 uskomattomalla tarkkuudella: ”200 sheivaamatonta päivää” – katso koko lista! Kiti Kokkonen julkaisi tanssivideon puolisonsa kanssa – some rakastui välittömästi: ”Maailman ihanin fiilis!” Kiti Kokkonen tarttui Pamela Tolan haasteeseen ja poistui mukavuusalueeltaan – ”Tosi epämiellyttävää”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne