
Peppukuningatar Erna Husko yllätettiin yläosattomissa: sai ökysormuksen
Somevaikuttaja Erna Husko täytti elokuussa 27 vuotta.
Tuoreen somejulkaisunsa perusteella Erna on päässyt juhlistamaan merkkipäiväänsä uudelleen lähes kuukautta oikeaa päivää myöhemmin. Fitness-tähti julkaisi Instagram-profiilissaan kuvakimaran, josta selviää häntä muistetun varsin mieluisalla tavalla.
– Birthday vol 2.0, Erna kirjoittaa julkaisussaan.
Kaunotar istuu kuvissa sängyssä pelkkään lakanaan kietoutuneena. Ernan olkapäät paljastuvat, eikä lakanoiden alta näytä löytyvän juurikaan vaatteita. Kädessään hän pitelee leivosrasiaa, jonka sisältö on koristeltu palavin kynttilöin.
Sängyllä lojuu myös jättimäinen, punaisista ruusuista koottu kimppu.
Kukkien ja kuppikakkujen lisäksi Erna on saanut myös luksusmerkki Cartierin sormuksen. Ernan uusi koru ei ole aivan halvimmasta päästä, sillä Cartier tunnetaan todellisesta megaluksuksesta.
Ernan someseuraajat ovat synttärihemmottelusta innoissaan.
– Oliko toi kihlasormus, eräs seuraaja utelee.
Erna ei ole vastannut kysymykseen.
Kaunotar on jo useamman kuukauden viihtynyt Virossa asuvan liikemiehen kainalossa.
Seiska uutisoi elokuussa tarkkasilmäisten ihailijoiden huomanneen miehellä olevan sormus vasemmassa nimettömässään. Musta rinkula muistuttaa ulkonäöltään Oura -älysormusta perinteisen kihlasormuksen sijaan. Ernan kädessä ei sen sijaan kihalsormuksentapaisia ole aiemmin havaittu.
Erna ei kuitenkaan tuolloin halunnut kommentoida huhuja.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin