Pernilla Böckerman toteutti äitinsä kanssa ison unelman: ”Tämä paikka vei heti mennessään”
Fitnesspäiväkirjat-sarjasta tuttu fitness-urheilija ja somevaikuttaja Pernilla Böckerman kertoo ostaneensa Riikka-äitinsä kanssa yhteisen mökin.
– Me ostettiin yhdessä mökki, yksi unelmistamme on nyt totta. Tässä sitä nyt ollaan, omalla tontilla rakkaassa Haminassa ihastellen pitkäjänteisen työn lopputulosta, Pernilla kirjoittaa.
– Tämä paikka vei heti mennessään ja vie myös jatkossa, kun tarvitsee happihyppelyn Helsingistä! Ihanaa, Pernilla jatkaa.
Pernilla on seurustellut jo vuoden ajan puolisonsa Artun kanssa. Böckerman kertoi seurustelustaan viime vuoden marraskuussa omalla Instagram-tilillään. Hän on paljastanut julkisuuteen suhteen saaneen alkunsa sosiaalisen median kautta.
Pernilla ja Arttu edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä julkisuudessa sosiaalisen median vaikuttajille suunnatussa Creator Awards -gaalassa.
Tuolloin Arttu paljasti Ilta-Sanomille, että Pernillan sosiaalisen median työ tuntui hänestä alkuun shokeeraavalta.
– Aluksi mietin, että lisätään vähän kuvia sinne ja tänne. Sitten huomasin, miten paljon se teettää työtä. Siitä on tullut myös itselleni vähän sivuduuni, otan valokuvia välillä, Arttu kommentoi Ilta-Sanomien haastattelussa.
Lue myös:
Pernilla Böckerman edusti ensimmäistä kertaa Arttu-rakkaansa kanssa – katso kuva!
Seiska: Hiljattain eronnut fitness-tähti Pernilla Böckerman paljastaa, miten uusi suhde sai alkunsa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti