Pia Lamberg paljasti MTV:llä mitä supisuomalaista tuotetta myy Yhdysvalloissa
Los Angelesissa asuva Lamberg myy suomalaisia villasukkia Kalifornian auringon alla.
Malli ja hyvinvointiyrittäjä Pia Lamberg, 29, kertoili kuulumisiaan torstain Vappu ja Marja Livessä. Etäyhteydellä lähetykseen osallistunut Lamberg kertoi, että kaikki mallikeikat peruuntuivat koronan myötä. Hän kertoi eristäytyneensä jo maaliskuussa neljän seinän sisälle ja tilanneensa ruokaostokset kotiovelle.
Lamberg kertoo myyvänsä myös supisuomalaisia villasukkia. Sukissa käytetty villa on luonnonmukaista eikä sen värjäämisessä käytetä kemiallisia väriaineita. Sukat valmistetaan Suomessa käsityönä ja lähetyskulujen jälkeen sukkaparin hinnaksi muodostuu peräti noin 50 euroa.
Vaikka Kaliforniassa on pääsääntöisesti lämmintä on villasukille sielläkin käyttöä.
– Varsinkin iltaisin ne tulevat tarpeen, meren äärellä kun ollaan. Mä käytän näitä täällä, nää on ihanat, Lamberg kertoo ohjelmassa ja esittelee jaloissaan olevia sukkia.
Sukkabisneksen ohella Lamberg on keskittynyt erityisesti työhönsä personal trainerina ja tehnyt etänä töitä hyvinvoinnin parissa. Hän järjestää muun muassa treenihetkiä Instagramissa.
Katso alta Lambergin Banded Booty -treeni.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?