Pilvi Hämäläinen iloitsee uudesta perheenjäsenestä: ”Se on muuttanut elämääni tosi paljon”
Putous-ohjelmasta tuttu näyttelijä Pilvi Hämäläinen on hankkinut karvaisen perheenjäsenen.
– Minulla on nyt pieni Humppa-koira. Se on muuttanut elämääni tosi paljon, Pilvi Hämäläinen kertoo Metropolille.
– Se on nyt 18 viikkoa vanha ja on ollut luonani noin 10 viikkoa.
Pilvi on julkaissut uudesta tulokkaasta kuvia Instagram-tilillään. Humppa on rodultaan saksanpystykorva.
Pilvi uskoo, että koira sopeutuu hyvin ensi kevääseen, jolloin edessä on pitkiä työpäiviä Putous-sarjan 14. tuotantokauden parissa.
– Koira on ollut jo nyt mukanani töissä. Olen ottanut hänen melkein alusta saakka töihin mukaan, joten se osaa olla tosi kiltisti joka paikassa. Humppa rauhoittuu nopeasti omaan koppaansa. Luultavasti se tulee todella paljon myös ensi keväänä kanssani studiolle.
– Humppa ei ole päästänyt vielä kenenkään työkaverin päälle pissoja, mutta yhden kerran se oli käynyt toimistossa tekemässä pienet kakat huoneen nurkkaan.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!