Kuva: Youtube
Poptähti Sia on nyt mummo – ”Olen v***n isoäiti”
Sia adoptoi vuosi sitten kaksi 18-vuotiasta poikaa.
Poptähti Sia, 44, oikealta nimeltään Sia Kate Isobelle Furler, paljasti vain viikkoja aiemmin adoptoineensa vuosi sitten kaksi poikaa. Pojat ovat nyt 19-vuotiaita.
Sia paljasti vieraillessaan DJ Zane Lowellin podcastissa, että toinen pojista on nyt kahden lapsen isä. Niinpä Siasta tuli mummo vain 44-vuotiaana. Laulaja kertoo, että pojat kutsuvat häntä nykyään nimellä Nana, uutisoi Daily Mail.
– Nuorin pojistani sai juuri kaksi lasta. Olen v***n isoäiti! Olen kauhuissani. Ei vaan, olen ok, Sia avautui.
Hän avautui myös adoptioprosessista ja kertoi, että koska molemmat pojat ovat tummaihoisia, se on havahduttanut hänet tummien ja valkoihoisten erilaiseen kohteluun Yhdysvalloissa.
– Olen häpeissäni, että minun piti adoptoida kaksi tummaa poikaa ymmärtääkseni, mitä he he joutuvat käymään päivittäin läpi, Sia kertoo.
Hän kertoo olevansa päivittäin huolissaan pojistaan ja käyneensä heidän kanssaan keskustelun jossa totesi, ettei halua heidän päätyvän vankilaan.
– Johtuen historiasta ja ihonväristänne, en halua nähdä teitä siinä viiden prosentin joukossa, joka päätyy vankilaan loppuelämäkseen, Sia kertoo sanoneensa pojilleen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa