Prinsessa Dianan fanit raivoissaan Meghanille
Herttuatar Meghan on ilmoittanut tuovansa ensimmäisen As Ever -brändinsä viinin kauppoihin 1. heinäkuuta. Päivämäärä on Daily Mailin mukaan herättänyt närää, sillä kyseessä on edesmenneen prinsessa Dianan syntymäpäivä.
Dianan fanit syyttävät Meghania Dianan muiston hyväksikäytöstä, ja kuninkaallisasiantuntijatkin ovat kommenteissaan vähintään kohotelleet kulmakarvojaan.
– Hän käyttää Dianaa myydäkseen halppisviiniä, eräs kommentoija toteaa.
’Sussexin herttuapari on aiemminkin osoittanut piittaamattomuutta kuninkaallisen perheen kalenteria kohtaan. He ovat säännöllisesti hankkineet mediatilaa ja uutisia, kun muut perheenjäsenet ovat olleet edustustehtävissä – mikä on suuri kuninkaallinen loukkaus ”firmaksi” kutsutun hovin tiukoissa säännöissä.
Viininsä julkistustiedoissa Meghan ei puhunut sanallakaan Dianasta tai ajankohdan merkityksestä.
Aviomies prinssi Harry kyllä varmasti tietää päivämäärän 1.7. merkityksen, ja Meghan on myös sitoutunut kunnioittavaan Diana-suhtautumiseen. Hän on esimerkiksi kertonut edesmenneestä anopistaan, että hän olisi ehdottomasti toivonut saaneensa tuntea Dianan.
Meghanin on aiemminkin väitetty ihailevan Dianaa ja haluavan seurata tämän jalanjälkiä. Hänen lapsuudenystävänsä on kertonut Meghanin olleen aina kiinnostunut kuninkaallisista.
– Hän haluaa olla Prinsessa Diana 2.0, ystävä väittää Daily Mailin mukaan.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”