Suomalainen realitytähti pelkäsi henkensä puolesta Teneriffalla – "tämä oli huono idea"
Televisiosta tuttu Antti Kurhinen lomaili pääsiäisenä viikon Teneriffalla. Paljastavilla ja eroottisilla kuvilla ahkerasti sosiaalisen median sensuurin rajoja testaileva komistus oli saanut porttikiellon Instagramiin sekä Facebookiin, joten hänestä ei juurikaan kuultu loman aikana.
Nyt mies on palannut Suomeen ja kertoo blogissaan itseään suuresti säikäyttäneestä tapahtumasta, kun hän halusi päästä katsomaan paikallista tulivuorta.
– Päätettiin lähtee Teideen, eli tulivuorta katsomaan, joka on vielä siis elossa ja purkautuu kai jossain vaiheessa taas… Tämä oli huono idea. Ensimmäiseksi unohdin että mähän pelkään korkeita paikkoja ja tämä tie ei ollut mitään perustietä. Me mentiin koko ajan kovalla vauhdilla ylöspäin ja korvat meni sen kun lukkoon. Tie koko ajan kapeni ja tunsin, kun mun sydämen tykytys vain vahvistui, Kurhinen kertoo.
Kurhinen ei enää kestänyt taiteilua kapealla vuoristotiellä ja reissu täytyi keskeyttää.
– Loppujen lopuksi kun oli ajettu ylöspäin kymmeniä kilometrejä, mun oli pakko luovuttaa koska tuntui ihan kuin tunto häviäisi käsistä ja jaloista, mua pöyrrytti ja heikotti. Ja pimeäkin oli tulossa, eikä sitä pikkutietä mihin hyvä kun mahtuu auto niin pitäisi takaisin vielä ajaa!!? No nou, päätimme kääntyä takaisin ja se oli ihan fiksu päätös kyllä, koska kun ajelimme hissukseen takas, huomasin vähän väliä mutkissa kukkia, eli tarkoittaa että ihmisiä on kuollut pilvin pimein sillä tiellä, huhhuh!
Kurhisella oli melkoisia vaikeuksia ymmärtää paikallisia liikennäkäytäntöjä.
– Ja muutenkin ihmettelin niitä kaheleita, jotka veti jäätävällä vauhdilla sitä kiemurtelevaa vuoristotietä, varsinkin prätkät!! Herrajumala siellä tippuu kiviä tielle ja ne hullut vetää tuhatta ja sataa prätkil mutkassa! Yks osuma kovalla vauhdilla tippuneeseen kiveen ja se on siinä, se on kuolema kun lentää rotkoon! Ihan jäätävää settiä kyllä, huhhuh… No mutta me selvittiin tosta koettelemuksesta luojan kiitos!
Kurhiselle saattaa olla luvassa lisää vaarallisia tilanteita, jos hän pääsee hakemaansa maailman vaarallisimmaksi kuvailtuun venäläiseen realityohjelmaan, jossa tekijöiden mukaan kaikki on sallittua, jopa raiskaukset ja murhat.
Antti Kurhisen lomatilitys löytyy miehen kotisivuilta.
LUE MYÖS:
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”