Robin Packalen on kihloissa!
Muusikko Robin Packalen, 26, on mennyt kihloihin.
Ilouutinen ilmenee Robinin ja hänen rakkaansa yhteisen ystävän Instagram-videotarinoista.
Kyyhkyläiset järjestivät viime viikonloppuna juhlat.
Someotoksessa ilmapallojen ympäröimät Robin ja nainen hymyilevät kameralle.
Robinin vasemmassa nimettömässä näkyy sormus, mutta vaaleakutrisen kaunottaren vasen käsi on piilossa.
Romantiikkaa tihkuva kuva on editoitu mustavalkoiseksi.
– Rakkaiden kihlajaiset, ystävä kirjoitti Instagram-videotarinaansa ja merkitsi julkaisuun Robinin sekä naisen sometilit.
Robinin ja hänen rakkaansa kihloista on huhuttu jo aiemmin. Helmikuusta alkaen Robin on aika ajoin edustanut esimerkiksi Tiktok-videoilla sormus vasemmassa nimettömässään.
Sormus näkyy esimerkiksi 24.2. julkaistulla somevideolla.
Robin ei mainitse kihlasormustaan, vaan video liittyy Robinin ja artisti Aliisa Syrjän yhteiskappaleeseen Leijonanruokaa.
Robin ja hänen vaaleakutrinen rakkaansa ovat pitäneet yhtä jo useamman vuoden ajan.
Nainen ei ole julkisuuden henkilö, eikä häntä olla nähty Robinin rinnalla esimerkiksi tilaisuuksissa tai punaisilla matoilla.
Robin vahvisti olevansa parisuhteessa vuonna 2021.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”