
Salatut elämät -tähti Esko Kovero on ollut kihloissa jo 40 vuotta puolisonsa kanssa – ”Ei siinä silloin suoranaisesti rukkasia tullut”
Keskiviikkona 27. huhtikuuta rakastetun Salatut elämät -sarjan studio täyttyi sekä Salkkarit-tähdistä että median edustajista, kun ohjelman hahmot Salla ja Kari sanoivat toisilleen “tahdon”. Hääteemaa kantava pressitilaisuus oli iloinen ja rakkaudentäyteinen tapahtuma, jossa osallistujat pääsivät nauttimaan muun muassa Sallan ja Karin hääkakusta.
Legdendaariselle näyttelijälle Esko Koverolle komeat ja ylelliset häät ovat tulleet tutuksi miehen seurakunnan kautta. Kovero kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, jossa hääseremonia on tyypillisesti hyvin koristeellinen.
– Itse en ole vielä naimisiin mennyt, Kovero toteaa Metropolille.
– Mutta jos minä vielä joskus menen, aion tehdä sen ortodoksisessa kirkossa, hän paljastaa.
Kovero on seurustellut kumppaninsa kanssa jo 40 vuoden ajan, mutta naimisiinmeno on pariskunnalta jäänyt suorittamatta.
– Olemme toistaiseksi pärjänneet hyvin ilman “aamenta”.
Kosinnan Kovero teki Kreikan Ateenassa, “rakkauden kukkulaksi” kutsutussa paikassa vuonna 1981.
– Siellä minä polvistuin – ja jopa pääsin polviltani ylös, Kovero heittää nauraen.
Nyt Kovero omien sanojensa mukaan odottaa, että hänen puolisonsa hyväksyisi hänen kosintansa. Polvistumisen vastaanotto jäi nimittäin hieman laimeaksi.
– Ei siinä silloin suoranaisesti rukkasia tullut. Kosintani otettiin positiivisuudella vastaan, mutta vähän sellaisella ajatuksella, että: “katsotaan niitä häitä sitten vähän myöhemmin”, näyttelijä summaa pilke silmäkulmassa.
Salkkareiden häähumu on nostattanut Koverossa pintaan yllättäviä tunteita.
– Olen miettinyt, että onkohan minulla jonkinlainen ikäkriisi? Tällainen häihin liittyvä hässäkkä sopii varmasti vähän nuoremmille, mutta näillä aamuilla ei hirveän pitkään enää jaksaisi tätä härdelliä, hän pohtii.
Lue myös:
Kuinka hyvin tunnet Salatut elämät -sarjan juonenkäänteet? – vain tosifanit tietävät vastaukset!
Maija-Liisa Peuhu kovatuloisin Salatut elämät -näyttelijä – näin sarjan muut tähdet tienasivat!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Martina Aitolehti biletti nakumekossa: asun hinta loksauttaa leuan lattiaan – kuva
- Helena Koivun varainkeruukampanjan keräämät kommentit ja kokonaissumma piilotettiin
- Erika Vikmanin lemmenlelulla kova hintalappu: ”Värinät ihan täydellisiä ja monipuolisesti pystyy…”
- Kasinorakastajan blogi: Syyskuun sykähdyttävimmät slotit!
- Antti Tuiskun yllätyspaljastus: ”Olen kaikessa hiljaisuudessani tätä kirjoittanut”
- Suvi Hartlin intiimeissä voimailupuuhissa Esko Eerikäisen kanssa – video
- Muistatko vielä maailman kuumimman vangin? Katso miltä hän näyttää tänä päivänä
- Jere Karalahti jakoi pöyristyttävän tekstin: ”Piti erota muijasta, että sai…”
- Esko Eerikäisen ulkonäkö muuttui pysyvästi – operaatiolla kova hintalappu
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!