Esko Kovero on esittänyt Salattujen elämien Ismo Laitelaa sarjan alusta eli vuodesta 1999 lähtien. Näyttelijä kertoi Esko Eerikäisen juontamassa Sunnuntaibrunssi-podcastissa, millä tavoin hän pitää itsensä ja pitkäaikaisen roolihahmonsa erillään toisistaan.

Sarjan alkuvuosina irrottautuminen Ismosta tuntui raskaalta etenkin pimeinä syksyinä. Pitkä ajomatka Koveron Tampereen-kodista Helsingin Konalaan, jossa Salattuja elämiä kuvataan yhä, auttoi kuitenkin jättämään työpäivän ja roolihahmon taakse.

Vuosikymmenten aikana Ismo Laitela on ehtinyt kokea lukemattomia dramaattisia, koskettavia ja erikoisiakin hetkiä.

1. Ismon poika kertoo olevansa homo

Vuonna 2000 Ismon poika Kalle kertoi isälleen homoseksuaalisuudestaan. Konservatiivisen Ismon oli aluksi vaikea hyväksyä asiaa.

Kallen tunnustus järkytti Ismoa niin paljon, että hän ajoi poikansa pois kotoa. Sarjan edetessä Ismon suhtautuminen kuitenkin muuttui suvaitsevaisemmaksi, ja isän ja pojan välit korjaantuivat.

2. Ismo ajautuu peliriippuvuuteen

Vuonna 2006 Ismo jäi koukkuun nettipokeriin. Seuraavana vuonna Ossi houkutteli hänet kabinettiin pelaamaan suurilla panoksilla.

Ismo panttasi Eirassa sijaitsevan asuntonsa pokeripelin panokseksi. Hän hävisi pelin ja menetti samalla kotinsa.

3. Ismo jää kodittomaksi

Asunnon menettämisen jälkeen Ismosta tuli vuonna 2007 koditon. Hänen silloinen kumppaninsa Tanja löysi hänet myöhemmin asumasta teltasta.

Ismo pääsi yömajaan, mutta joutui siellä pahoinpidellyksi yrittäessään varastaa takaisin menettämiään rahoja. Tapahtumien seurauksena hänet ajettiin pois myös yömajasta.

– Mä olen omin käsin tän kuoppani kaivanut, ja omin voimin mä sieltä myös nousen ylös, Ismo vakuutti Maaritille.

Ismo yritti ansaita rahaa jakamalla ilmaislehtiä. Hän pyrki myös Seppo Taalasmaan rappukäytävään, mutta Seppo sai tilanteessa sydänkohtauksen.

Uusi mahdollisuus avautui, kun Seppo pyysi Ismoa tuuraamaan kaupassa. Kaikki sujui ensin hyvin, mutta pelihimo alkoi jälleen vaivata Ismoa, ja hän oli vähällä raaputtaa kaupan myyntiin tarkoitettuja arpoja.

Seppo pyysi hänet myöhemmin uudelleen tuuraajaksi. Pian kaupan kassasta huomattiin kuitenkin puuttuvan 150 euroa, ja sekä Seppo että Tanja epäilivät Ismoa varkaudesta.

Epätoivoinen Ismo oli vähällä hypätä junan alle, mutta perääntyi viime hetkellä. Hän muutti ensin väliaikaisesti Maaritin luo ja myöhemmin Tanjan kotiin. Lopulta Ismo sai vakituisen työpaikan Stellansista.

4. Miro varastaa Ismon vaatteet

Vuonna 2008 Miro vei Ismon vaatteet tämän ollessa vielä saunassa.

Ismo joutui kulkemaan alasti rappukäytävässä muiden asukkaiden hämmästeltävänä. Suojanaan hänellä oli vain saunaämpäri ja pefletti.

– Anteeksi, mutta miksi sulla ei ole vaatteita, Jarkko kysyi Ismolta, jolla oli käytössään vain saunaämpäri ja pefletti.

– Joku varasti ne, ja kotiavaimet kans. Nyt täytyy vain toivoa, että Seppo tai Kari olis kotona, Ismo vastasi.

Lopulta Ismo onnistui tunkeutumaan Karin asuntoon.

5. Ismon ja Sallan häät päättyvät räjähdykseen

Ismo ja Salla Mattila, nykyinen Taalasmaa, avioituivat kahvila Kentaurissa kevätkauden 2009 päätteeksi. Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka? -niminen jakso sai dramaattisen lopun, kun Kentauri räjähti.

Räjähdyksessä menehtyivät Eero Vaalanne, Juulia Autio ja kynttilää pidellyt tarjoilija. Myös Sallan luultiin kuolleen. Ismo hyvästeli hänet suudelmalla ruumishuoneella, mutta Salla palasikin yllättäen tajuihinsa.

Avioliitto ei kuitenkaan kestänyt. Salla petti Ismoa humalassa, eikä Ismo kyennyt antamaan tapahtunutta anteeksi. Hän ilmoitti haluavansa avioeron.

6. Ismo jää moottorikelkan alle

Kevätkauden 2010 päätösjaksossa Ismon hiihtoretki sai karmivan käänteen, kun hän jäi moottorikelkan alle.

Kelkan kuljettajaksi paljastui Heiskanen, jonka todellinen kohde oli Isabella.

7. Ismo löytää kodistaan sian

Vuonna 2012 Ismo löysi asunnostaan sian, jonka nimikyltissä luki Sissi.

Ismo ryhtyi yhdessä Lassen kanssa selvittämään, kenelle eläin kuului.

8. Ismo kohtaa isänsä

Keväällä 2020 Ismo tapasi isänsä Kalervo Laitelan. Samalla hän sai tietää äitinsä Kaijan kuolleen synnytyksessä.

Kalervoa esitti niin ikään Esko Kovero. Koronapandemian vuoksi rooliin ei haluttu palkata iäkästä näyttelijää.

9. Ismolle paljastuu siskopuoli

Ismon isä ei jäänyt hänen ainoaksi yllättäväksi sukulaisekseen. Vuonna 2023 perunkirjoituksessa selvisi, että Ismolla on siskopuoli Hanne ”Hani” Laitela.

Hani poistui Salatuista elämistä syyskuussa 2024.

10. Ismo kohtaa punakenkäisen mysteerinaisen

Kevätkaudella 2025 katsojat arvuuttelivat pitkään punaisissa kengissä vilahtaneen mysteerinaisen henkilöllisyyttä. Lopulta hänen paljastui olevan Iisa, jota näyttelee Kumman kaa -sarjasta tuttu Minna Koskela.

Kevätkauden päätösjaksossa Ismo lähti Iisan kuljettaman, kovaa vauhtia kiitävän auton perään.

Ismo oli etsinyt pitkään elämänsä rakkautta. Ainakin kevätkauden 2026 päätösjaksossa hän ja Iisa olivat edelleen yhdessä.

Ismo ja Lasse hakivat Iisan ja Jutan poliisiputkasta naisten jouduttua baaritappeluun. Putkareissun jälkeen Ismo ja Iisa selvittivät riitansa ja tekivät sovinnon.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: