Sami Kuronen poseeraa lähes tunnistamattomana – tältä suosikkijuontaja näytti 14 vuotta sitten!
Suomen menestyneimpiin mediapersooniin lukeutuva Sami Kuronen julkaisi hiljattain omalle Instagram-tililleen kuvan, jossa hän poseeraa aloittelevana tv-juontajana.
Otos on napattu 14 vuotta sitten, kun Kuronen oli valittu juontamaan Unelmien poikamies -ohjelmaa. Pitkistä hiuksistaan tunnettu Kuronen on tuoreen työtehtävänsä vuoksi joutunut leikkaamaan tukkansa lyhyeksi.
– Sattuipa kerran kohta 14 vuotta sitten. Unelmien poikamies -formaatti oli hankittu Suomeen ja juuri Turusta pääkaupunkiseudulle siirtynyttä radiojuontajaa pyydettiin TV:n puolelle. Kanava ja tuotantoyhtiö olivat sitä mieltä, että Kuronen voisi sopia juontajan rooliin hyvin., Kuronen kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Kuronen kertoo, että suuren, kansainvälisesti menestyneen ohjelmaformaatin puikkoihin hyppääminen oli hänelle unelmien täyttymys.
– Olin tehnyt muutamia pienempiä piipahduksia näköradion puolelle jo aiemmin, mutta nyt oli tarjolla isot saappaat! mies kuvailee.
Tukan leikkaamista vaati Kuroselta silloinen kanavapäällikkö.
– Koska amerikkalaisella virkaveljellä legendaarisella Chris Harrisonilla on lyhyt tukka, ei Suomiversion seremoniamestari saa eikä voi näyttää surffarilta. Eli parturiin mikäli pestin haluat, Kuronen muistelee.
– Ekalle kaudelle leikattu ”poikabänditukka” ei tuntunut millään tavalla omalta ja onneksi toiselle kaudelle sain antaa hiusten taas kasvaa. Tää oli niitä harvoja hetkiä kun aikuisiällä kampaukseni on ollut mallia lyhyt.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kurosen julkaisu on saanut lämpimän vastaanoton Instagramissa. Monet miehen seuraajista ovat kuitenkin sitä mieltä, että Kurosen nykyinen hiustyyli on lyhyttä lookia parempi.
– Näytät joltain Ken-nukelta tässä, kyllä nykynen look on vaa parasta, eräs fani kommentoi.
– Eipä meinannu äkkiseltään Samia tuntea. Sen takia ei varmaan meinannutkaan tuntea kun on kampaus on ollu lyhyttä mallia. Joo kyllä se nykyinen lookki on vaan parempi, toinen komppaa.
– Juu ei tämä- Kyl pitkä tukka vaan sopii sul niin paljon paremmin.
– Tää on niinku käyttämättä jäänyt Antti Holman putous-hahmo.
– Vanhemmiten komistunut mies.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!