Sanni ja Shirly: Suhteen tilasta vihdoin uutta tietoa
Huhut pariskunnan erosta ovat velloneet villeinä jo vuoden päivät.
Kaunottaret muuttivat samaan osoitteeseen vuonna 2021. Julkisesti he vahvistivat suhteensa kuitenkin vasta seuraavana vuonna Pride -viikolla. Tuon jälkeen kaksikko alkoi näkyä avoimemmin yhdessä niin sosiaalisessa mediassa kuin erilaisissa tapahtumissakin.
Viime vuoden keväänä (2024) tilanteeseen tuli yllättävä muutos, kun Shirly muutti pois Sannin omistamasta noin 900 000 euron luksusasunnosta.
Shirly tyytyi kommentoimaan erojuoruja tuolloin varsin lyhytsanaisesti.
– Täällä on kaikki hyvin. Kiitos kysymästä, mutta en haluaisi nyt kommentoida tätä enempää.
Spekulaatiot suhteen tilasta eivät ole vuodessa juurikaan laantuneet. Sekä Sanni että Shirly ovat pysyneet asiasta vaitonaisina.
Mahdollinen ero nousi jälleen keskustelunaiheeksi, kun Sanni osallistui maaliskuiseen Emma-gaalaan ilman Shirlya. Ex-missin poissaoloa puitiin muun muassa Jodelissa. Oman lisänsä keväiseen huhumyllyyn toi se, että Shirly lakkasi seuraamasta Sannia Instagramissa. Vastaava peliliike on usein otettu merkkinä totaalisesta pesäerosta.
Viimeaikaisten tapahtumien perusteella parivaljakon fanit voivat huokaista helpotuksesta.
Seiskaan sataneiden vinkkien mukaan Sanni ja Shirly ovat viettäneet hiljattain yhdessä aikaa helsinkiläisessä luksushotellissa.
Lisäksi kumpikin osapuoli on julkaissut somemateriaalia Käärijän keikalta. Käärijällä oli sekä Vappupäivänä (1.5.) että perjantaina (2.5.) keikat Ruotsissa. Sanni on merkinnyt paikaksi Fållanin, mistä päätellen kaksikko on piipahtanut Käärijän torstaisella Tukholman keikalla.
Instagram -tarinoiden perusteella sekä Shirly että Sanni ovat käyneet hiljattain myös ostoksilla.
Suhteen laadusta ei tämän perusteella voi päätellä juuri mitään, mutta epäilyt kaksikon välirikosta tuskin pitävät paikkaansa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepin parisuhteeseen valtava muutos – kuviot uusiksi
- Kasinorakastajan blogi: Kasinokuulumiset Espanjasta
- Herttuatar Meghanille tyly uutinen – sarja floppasi
- Kerttu Rissaselta avoin rakkauspaljastus
- Sara Sieppi säteilee tuoreissa raskauskuvissa – katso kuvat
- Vau! Heikki Paasosen ja Marita-vaimon luksuskoti on melkoinen ilmestys
- Prinssi Williamin ja serkkujen välit ovat viilentyneet – Prinsessojen tittelit vaarassa
- Brooklyn Beckham avautuu vihdoin: ”En halua sopia välejä perheeni kanssa”
- Jari Sillanpään ikävä tilanne tuli päivänvaloon
- Nolo välikohtaus Urheilugaalassa! Aleksi Valavuorelta meni kuppi nurin