Sannin ja Shirlyn suhde puhuttaa – onko pariskunta laittanut lusikat jakoon?
Poptähti Sannin ja juontaja Shirly Karvisen somekäytös ja viikonlopun Emma-gaalasta tehty silmäänpistävä huomio ovat nostaneet erohuhut pintaan.
Parin rakkaus eteni nopeasti avoliiton solmimiseen vuoden 2021 taitteessa. Viime vuoden keväänä (2024) Shirly kuitenkin muutti pois Sannin omistamasta 900 000 euron luksuslukaalista.
Erilleen muutto herätti paljon keskustelua mahdollisesta erosta, johon Shirly vastasi tuolloin kiistävästi.
– Täällä on kaikki hyvin. Kiitos kysymästä, mutta en haluasi nyt kommentoida tätä enempää.
Myös parin yhteiset pikkukoirat Luci ja Pena muuttivat Shirlyn mukana uuteen kotiin. Uusimpien Instagram-päivitysten perusteella voisi olettaa Shirlyn edelleen toimivan lemmikkien vastuuhuoltajana.
Emma-gaalassakin Sanni edusti hiljattain ilman kumppaniaan.
Pariskunta ei ole pitkään aikaan julkaissut Instagramissa yhteyskuvia tai edes kommentoinut toistensa päivityksiä. Viimeisimmät Shirlyn profiilista löytyvät yhteiskuvat Sannin kanssa taitavat olla vuodelta 2022, jolloin rakastavaiset lomailivat Puolassa.
– Kiitos, että saan kulkea tätä elämää sun kanssa. Rakastan sua., Shirly kirjoitti tuolloin puolisostaan.
Uusimpana käänteenä suhdekohuun liittyen on tullut ilmi, ettei Shirly enää seuraa Sannia Instagramissa. Shirly ei ole kuitenkaan poistanut yllä näkyvää julkaisua parin vuoden takaa.
Hiljattain Sannin myös lomaili Australiassa ilman rakastaan.
Viime viikolla Shirly päivitti aamutuimaan Instagramin Stoorit-osioon kuvan itsestään lähtiessään lentokentälle. Kuvassa näkyneestä sydämenmallisesta ilmapallosta päätellen hän oli menossa jota kuta vastaan kentälle.
Siitä ei kuitenkaan ole varmuutta, että oliko juontaja menossa ottamaan vastaan Sannin vai jonkun muun.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä