Sara Chafakin rinnoista löydettiin uusia kasvaimia: ”Nyt mennään päivä kerrallaan”
Somepersoona ja malli Sara Chafakin, 32, rinnasta löydettiin lisää kasvaimia.
Sara ja Jeffrey Lawman, 28, erosivat muutamia viikkoja sitten, mutta he asuvat edelleen saman katon alla.
– Menemme päivä kerrallaan. Olemme puhuneet erilleen muutosta, mutta aika hitaasti tämä prosessi vielä etenee, Sara kertoi Seiskan haastattelussa.
– Hän on kuitenkin minulle edelleen todella rakas ihminen. Tämä on aika monimutkainen tilanne.
Eron lisäksi Sara kertoi, että hänen vasemmasta rinnastaan löydettiin kasvain. Tarkemmat tutkimukset kuitenkin osoittivat kasvaimen olevan hyvälaatuinen.
Samaan aikaan toisesta rinnasta otetut koepalat paljastivat lisää kasvaimia, jotka olivat tosin pienempiä.
– Minulta löydettiin lopulta myös oikeasta rinnastani kaksi vähän pienempää kasvainta. Joudun käymään kontrolleissa noin puolen vuoden välein. Käynneillä seurataan, etteivät löydökset kasva tai muutu pahanlaatuisiksi, Sara kertoo Seiskalle.
– Nyt mennään päivä kerrallaan.
Ikävät koettelemukset tuppaavat tulemaan samaan aikaan.
– Eikös elämä aina vähän menekkin niin, että kaikki tapahtuu aina kerralla, Sara toteaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”