Sara Sieppi paljasti, miksi lähti mukaan julkkisrealityyn – ”Se kiehtoi jollain sairaalla tavalla”
Somevaikuttaja Sara Sieppi nähdään keväällä uudessa Olen julkkkis… Päästäkää minut pois! -realityohjelmassa, jossa julkisuudesta tunnetut henkilöt kisaavat viidakon äärimmäisissä olosuhteissa fyysisesti ja psyykkisesti haastavissa tehtävissä.
Sieppiä ei ole vähään aikaan nähty tv:ssä, joten mikä sai ex-missin osallistumaan juuri tähän realityyn.
– Nimi ei ainakaan! Jossittelin vaikka kuinka pitkälle omaa päätöstäni, Sieppi kertoo Instagramin Stories-osiossa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Hän myöntää, että ohjelma tarjosi mahdollisuuden pysähtyä hektisen arjen keskellä.
– Olen melkein parin vuoden ajan tykittänyt menemään ilman minkäänlaista kunnon pysähtymistä, joten ajatus siitä, että mun pitäisi olla erossa omasta elämästäni hetki ja etenkin luuristani kiehtoi jollain sairaalla tavalla. Lähdin ”pakkolomalle”.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kulunut vuosi onkin Siepin mukaan ollut töiden osalta hänen isoin vuotensa.
– Lähdin kyllä vähän ”takki auki” vuoteen 2021. Yleensä olen aina tammikuussa suunnitellut tulevaa vuotta ulkomailla, mutta sekin jäi tekemättä, Sieppi kertoo Stories-kuvassa.
– En osannut kuvitella, että tästä tulisi isoin vuosi töiden osalta, viettäisin elämäni kesän, omistaisin mökin saatika tapaisin niin paljon ihania ihmisiä. Hullu vuosi.
Lue myös:
Sara Sieppi avasi pikkujoulukauden poikkeuksellisen näyttävästi – some sekosi: ”Liian kuuma”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin