Sara Sieppi repäisi – vau, mikä muodonmuutos!
Ex-missi ja somevaikuttaja Sara Sieppi päätti hemmotella itseään vauva-arjen keskellä ja varasi pitkästä aikaa ajan kampaajalle.
Sara esitteli uuden hiustyylinsä seuraajilleen Instagramissa sunnuntaina 2. elokuuta.
– Kysyin pitkästä aikaa iteltä, että mitä haluaisin tehdä ja varasin ajan kampaajalle, Sara kirjoittaa julkaisunsa kuvatekstissä.
Aiempi lämmin hunajablondi vaihtui viileämpään, tuhkaiseen vaaleanruskeaan sävyyn.
Uudistunut look keräsi nopeasti runsaasti ihastuneita kommentteja.
– Wau!, useat seuraajat hehkuttivat.
– Kaunis olet Sara ❤️ Äitiys on sua vain kaunistanut entisestään, kirjoittaa toinen.
Äitiys on muuttanut suhdetta omaan ulkonäköön
Esikoisensa maaliskuussa saanut Sara vietti hiljattain kuukauden mittaisen äitiysloman. Sisällöntuottajana työskentelevä somevaikuttaja pystyy kuitenkin jatkamaan töitään myös kotoa käsin vauvan kanssa.
Kesäkuussa Sara kertoi Instagramissa avoimesti siitä, miten äidiksi tuleminen on vaikuttanut hänen kehonkuvaansa.
– Rakastin olla raskaana, mutta synnytyksen jälkeen olen ollut aivan hukassa oman kehoni ja tyylini kanssa. Peilikuva ei tunnu omalta ja oman identiteetin rakentaminen on edelleen kesken, Sara kirjoitti.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”