Sauli Koskisen vinkit Italian Rapalloon – katso video!
Sauli Koskinen on ystävänsä Saaran kanssa junamatkalla ympäri Eurooppaa. Kaksikon matka alkoi Lontoosta, jonka jälkeen he suuntasivat Pariisin kautta Italiaan, jossa he etenivät Milanon kautta Rapalloon.
Junamatka Pariisista Rapalloon kesti huikeat 12 tuntia, mutta Sauli oli erittäin tyytyväinen matkan aikana näkemiinsä maisemiin.
– Reitti oli kyllä ihan älyttömän kaunis. Pitkästä matkustusajasta ei voinut valittaa Pohjois-Italian ihanien kaupunkien vilistäessä ohi.
Sauli ja Saara huomasivat nopeasti pienen Rapallon puutteet, mutta rakastuivat välittömästi pikkupaikan idylliseen elämänmenoon.
– Rapallo on siis tosi tosi pieni kunta Rivieran rannikolla, joten miljoonakaupunkien jälkeen se tuntui täydelliseltä hengähdystauolta. Aktiviteettejä Rapallossa ei juurikaan ole, joten meidän oli oikeastaan pakko vain olla ja nauttia elämästä.
Sauli kertoo monia tärkeitä käytännön vinkkejä Rapalloon matkustaville.
– Uimarannat olivat vähän kauempana ja italialaisittain hommat olivat vähän sinne päin. Puistot, minigolfit ja sporttipaikat olivat auki, mutta niissä ei ollut ketään töissä. Niin ja huomiona Rapalloon matkaaville täytyy sanoa, että käykää automaatilla. Niitä ei ollut juurikaan missään, eikä kortilla maksaminen ollut itsestäänselvyys.
Tietyistä rajoitteista huolimatta, Rapallo hurmasi kaksikon.
– Päällimmäisenä jäi sellainen fiilis, että kaikki on yhtä perhettä. Ravintolat ja rakennukset olivat kodikkaita ja juuri sellaisia idyllisiä italialaisia koteja, johon kaikki ovat tervetulleita. Rapallossa fokus on siis pastassa, viinissä, auringossa, ihanissa ihmisissä ja rennossa menossa. Sopi loistavasti tähän väliin, Sauli kertoo.
Voita oma matkaunelmasi CasinoEurolta – osallistu osoitteessa CasinoEuro.com!
https://youtu.be/ZAQNYkmUpls
Lue myös: Sauli Koskinen oli Lontoossa terrori-iskun aikaan: ”Olimme aika lähellä”
Tiesitkö nämä faktat Italiasta?
• Italialla on suurin määrä Unescon maailman perintökohteita, yhteensä 50.
• Italiassa on enemmän hotellihuoneita kun missään muussa maassa.
• Italia on maailman suurin viinintuottajamaa.
• Italiassa kulutetaan 14 biljoonaa espressoa joka vuosi.
• Italialainen syö keskimäärin 25 kiloa pastaa vuosittain.
• Italialainen gelato on terveellisempää kuin tavallinen jäätelö, koska se valmistetaan tuoreista aineksista ja se sisältää paljon vähemmän rasvaa kuin tehtaassa valmistetut jäätelöt.
• Turistit heittävät vuosittain noin 1,1 miljoonaa euroa Rooman Trevi-suihkulähteeseen.
• Italialaiset rakastavat kissoja. Jo pelkästään Rooman alueella on arvioitu olevan 300 000 kissaa.
• Italiassa asuu myös kissa, joka sai omistajaltaan 10 miljoonan euron perinnön. Uskomatonta, mutta totta: tämä kissa on vain maailman kolmanneksi rikkain eläin.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?