Sauli Niinistöltä suloinen paljastus 8-vuotiaasta Aaro-pojasta
Sauli Niinistö toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 2012–2024.
Presidenttikautensa jälkeen Sauli on pitänyt matalaa profiilia, vaikka onkin ajoittain kommentoinut ajankohtaisia maailmanpoliittisia kysymyksiä. Viime syksynä ilmestyi myös hänen kirjansa Kaikki tiet turvaan, joka perustuu presidenttivuosien päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin.
Vakavista aiheista huolimatta Sauli tunnetaan edelleen myös rennosta huumoristaan ja kansanomaisesta tyylistään.
Aaro tuo arkeen väriä
Iltalehti tapasi Saulin torstaina Karkkilassa, missä hän vieraili entisen kilpa-autoilijan Robert Lappalaisen taidegalleriassa.
Lehden mukaan vierailun taustalla oli puoliso Jenni Haukio.
Entinen presidentti kertoo viihtyvänsä nykyisessä arjessaan hyvin, eikä kaipuuta Tasavallan presidentin kansliaan juuri ole.
– Käyn kuntosalilla, pelaan tennistä, käyn rullaluistelemassa ja kaikkea mahdollista, hän luetteli IL:lle.
Samaan rahaan hän mainitsi, että arkeen tuo väriä 8-vuotias Aaro puuhasteluillaan, jotka saavat ”toisinaan nauramaan – aina kuitenkin hyväntahtoisesti”, Sauli toteaa.
Kesäisin aikaa kuluu myös mökillä, jossa tekeminen ei hänen mukaansa lopu koskaan kesken.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin