
Seikkailusarjan kuvaukset yllättivät täysin Linda Manuellan – avautuu nyt rankasta kokemuksesta: ”Matto vedettiin jalkojen alta kokonaan”
Jukka Hildénin juontamassa Good Luck Guys -sarjassa seurataan kuuden sosiaalisesta mediasta tutuksi tulleen kaksikon jännittävää seikkailua Thaimaan paratiisirannoilla. Yksi sarjan tähdistä on fitness-lavoiltakin tuttu somevaikuttaja ja bloggaaja Linda Manuella, joka kilpailee 30 000 euron voittopotista yhdessä parinsa Sergey Hilmanin kanssa.
– Ohjelmaan osallistuminen oli todella rankka kokemus fyysisesti mutta erityisesti psyykkisesti. Olen aina pitänyt itseäni henkisesti tosi vahvana tyyppinä ja miettinyt, että olisin tosi hyvä esimerkiksi Selviytyjissä, mutta tuolla vedettiin kyllä matto jalkojen alta kokonaan ja tuli yllätyksenä, miten rankkaa se oli, Linda Manuella kertoo Metropolille.
Lindan mukaan kuvauksista rankan tekivät sääolosuhteet.
– Siellä oli öisin ihan törkeän kylmä ja vettä satoi kaatamalla koko ajan! Vaatteet eivät kuivuneet kostean ilman takia lainkaan enkä ollut edes varautunut siihen, että lämpimiä vaatteita tulisi olla mukana, Linda kertoo.

Martina ja hengenpelastajat -ohjelmastakin tuttu Linda kertoo valmistautumisen ohjelmaa varten olleen varsin vähäistä.
– En valmistautunut oikeastaan mitenkään, kun en oikein tiennyt, millainen ohjelma tulee olemaan, Linda myöntää.
Kuvausten aikana Linda ikävöi ystäviä, poikaystäväänsä, koiraansa sekä omia rutiineja. Linda on seurustellut jo pidemmän aikaa Penelope-hitistä tunnetun räppärin Williamin eli Ville Virtasen kanssa. Pariskunta muutti vasta ohjelman kuvausten jälkeen saman katon alle asumaan.
– Muutimme poikaystäväni kanssa vasta muutama kuukausi sitten yhteen. Avoliittoon muuttaminen ei ole hirveästi muuttanut arkea, sillä olemme olleet alusta asti tosi tiiviisti yhdessä, ja meillä on kyllä ollut tosi ihanaa ja sujunut tosi hyvin arki saman katon alla, Linda kertoo.
Lue myös:
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa