Kuva: Instagram - millumallu67
Seiska: Entinen seurapiirikaunotar hakkasi naista vasaralla – Vietiin putkaan ja määrättiin lähestymiskieltoon
Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmasta tutun Simo Rantalaisen ex-vaimo Marjut Lyra meni huhtikuun alussa riehumaan ystävänsä asunnon oven taakse Helsingin Punavuoressa, kertoo Seiska.
Silminnäkijät kertoivat paikalle tulleen kaksi ambulanssia ja kolme poliisiautoa, eli välikohtaus on vaikuttanut vakavalta.
Poliisikin vahvisti, että osoitteessa tapahtui henkilön henkeen ja terveyteen liittyvä hälytystehtävä.
Seiska tavoitti pahoinpitelyn uhrin, joka on myös Marjutin vanha ystävä.
— Marjut lähetti useita sekopäisiä tekstiviestejä, jotka muuttuivat koko ajan aggressiivisemmiksi. Hän muun muassa uhkasi tulla tappamaan minut kirveellä, kertoo tuntemattomana pysyvä nainen.
Marjut oli viestittelyn jälkeen ilmestynyt naisen oven taakse.
— Marjutilla oli mukanaan kirveen sijaan kaksi vasaraa, joilla hän rupesi hakkaamaan asuntoni ovea. Soitin välittömästi hätäkeskukseen. Päätin mennä ulos, ettei Marjut tulisi sisälle kotiini. Kun pääsin ulos, Marjut löi minua vasaroilla otsaan ja niskaan.
— Veri lensi kaaressa päästäni ja lattiat lainehtivat verestä. Pelkäsin kuolevani. Marjut liukastui rappukäytävän lattialle valuneeseen vereen. Sain hänen kädestään toisen vasaran, jolla löin häntä polveen puolustaakseni itseäni, kertaa nainen päivän tapahtumat.
Pahoinpitelyn uhri vietiin sairaalaan, jossa hänen päähän laitettiin useita haavaniittejä.
Poliisi kiikutti Marjutin tapahtumapaikalta putkaan ja tapauksen esitutkinta on aloitettu. Seiska kertoo molempien naisten olevan epäiltynä pahoinpitelystä.
Marjut on määrätty viime keskiviikkona vuoden mittaiseen lähestymiskieltoon pahoinpitelyn uhria ja tämän lasta kohtaan.
Oikeus katsoo, että toimitettujen todisteiden perusteella voi olettaa, että Marjut voisi tehdä naiselle ja tämän lapselle henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”