Seiska: Kaisa Liski jätti asuntobisnekset – vaihtoi ravintola-alalle intoa täynnä
Kiinteistökuningatar vaihtoi asuntoesittelyt lounasravintolan pyörittämiseen.
Kiinteistökuningattarena tunnetuksi tullut Kaisa Liski, 52, on täynnä ideoita ja innostusta. Kiinteistönvälittäjän työt ovat historiaa ja nykyään hän työskentelee perheyrityksen omistamassa lounasravintolassa Riihimäellä, uutisoi Seiska.
– Tänne voi tulla kuka tahansa, oli sitten puku päällä, työhaalareissa tai kesäsortseissa keskellä talvea, Liski kertoo Seiskalle.
Liskille ravintolatyö on tuttua. Hän työskenteli ravintola- ja hotellialalla 15 vuotta ennen siirtymistään asuntokauppiaaksi.
– Minulla on kokemusta lihanleikkuusta, samoin grillillä työskentelystä ja drinkkien tekemisestä.
Takana pitkä sairausloma ja konkurssi
Liski palasi toukokuussa pitkältä sairauslomalta. Hän kertoo saaneensa levätä rauhassa, lukuunottamatta yhtä konkurssia ja muutamaa oikeudenkäyntiä.
Vaikka bisnesnainen panttasikin pitkään tietoa yrityksen kaatumisesta ja huonosta voinnistaan, oppi hän kevään aikana myös näkemään epäonnistumiset inhimillisinä.
– Meinasin aiemmin kuolla siihen stressitaakkaan ja olin jopa teho-osastolla. Nyt olen onnellinen, Liski kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn