Uusimman Seiskan mukaan pop-laulaja Sanni, 27, ja vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen, 27, ovat viihtyneet läheisissä tunnelmissa jyväskyläläisessä yökerhossa.

Seiska on saanut käsiinsä lukijoiden kuvia ja videoita kaksikon hellistä hetkistä kaksikon viettäessä iltaa paikallisessa Revolution-baarissa. Lehden lähteiden mukaan Sannin ja Shirlyn seurueeseen oli kuulunut alkuillasta myös kolmas nainen, joka oli sittemmin poistunut paikalta.

Sanni ja Shirly olivat kuitenkin jääneet jatkamaan hauskaa iltaa viinin merkeissä.

– Julkkisnaiset kumosivat viiniä ja naureskelivat keskenään. Heillä oli tosi hauskaa ja heidän välillään tuntui olevan muutakin kuin tyttöjen välistä ystävyyttä, paikalla ollut Seiskan lähde kertoo.

– Yhtäkkiä Shirly nojautui Sannia kohden ja suuteli tätä. Olimme siinä äjien kansa ihan huutomerkkeinä, samainen lähde jatkaa.

Silminnäkijän mukaan julkinen paikka ei tuntunut häiritsevän kuhertelevaa kaksikkoa, ja illan mittaan Sanni oli kietonut käsiään hellästi Shirlyn ympärille.

Sanni oli ollut kyseisenä iltana, 20. marraskuuta, keikalla Jyväskylän Lutakossa, ja paikkakunnalta kotoisin oleva Shirly oli puolestaan saapunut vierailemaan vanhempiensa luona. Molemmat naiset ovat päivittäneet hauskan illan jälkeen Instagram-tilejään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

– Ah, mikä viikonloppu. Lutakossa oli parasta x2 ja Jyväskylä kohteli muutenkin ihanasti, Sanni on kirjoittanut kuvajulkaisunsa oheen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen klikkaamalla tästä.

– Voiko ihmisellä olla parempi olla? Sain viikonloppuna vetää navan täyteen äitin ruokaa, nauraa ja lipittää viiniä, Shirly puolestaan kirjoittaa ja toteaa elämän olevan tosi jees.

Shirly osallistui tämä vuoden Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun ja kertoi suorassa lähetyksessä eronneensa puolisostaan. Sanni puolestaan esiintyi vastikään Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, jossa hän avautui seksuaalisesta suuntautumisestaan ja totesi, ettei rajoita rakkautta.

Lue myös:

Maria Veitola pamauttaa Sannille suoran kysymyksen yökyläilyn päätteeksi: “Oletko sä hetero, lesbo vai jotain muuta?”

Shirly Karvisen suhde päättyi – puhkesi kyyneliin suorassa tanssilähetyksessä!

Sanni paljastaa tv:ssä ahdistuvansa vuosia sitten tekemästään päätöksestä: ”Oikeutan sen, jotta pysyn järjissäni”