Niklas Hagman, 40, on yksi Suomen tunnetuimmista jääkiekkoilijoista.

Mies pelasi 10 kautta NHL:ssä ja on ollut mukana Suomen maajoukkueen kokoonpanoissa vuodesta 1998 saakka.

Nyt uransa lopettanut kiekkoilija nähdään Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, joka alkaa maikkarilla lauantaina 5. syyskuuta.

Jos upotus ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täällä.

Niklas kertoo Seiska-lehdelle, kuinka uran lopettamisvaiheessa kaikki tuntui musertuvan miehen niskaan.

— Putosin täysin tyhjän päälle. Siihen saakka joku oli aina kertonut aikataulut ja mitä tehdään seuraavaksi. Yhtäkkiä sellaista ei enää ollutkaan.

— En tiennyt yhtään, mihin suuntaan halusin mennä, olin ihan hukassa.

Niklaksen isän, kiekkolegenda Matti ”Hakki” Hagmanin kuolema ja avioero Piritta Hagmanista iskivät lyhyen ajan sisään.

— Siinä tuli niin paljon kaikkea. Uran lopettaminen, faijan kuolema ja koirakin kuoli. Paljon isoja ja vaikeita asioita, joita en ollut koskaan käsitellyt.

— Pelatessa menin aina eteenpäin. Elämäni oli aina ollut aika helppoa, mutta sitten en yhtäkkiä tiennytkään, mitä tehdä. Mikään ei kiinnostanut eikä huvittanut. En oikein myöskään tykännyt peilikuvastani ja siitä, millaiseksi olin tullut.

Niklas päätti hakea apua ongelmiinsa ja löysikin mielenrauhaa terapiasta.

— Nyt yritän vain olla paras versio itsestäni sekä itseni että lasteni takia, hän sanoo.

Niklas nähdään Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa parinsa Kia Lehmuskosken kanssa. Pian nähdään, miten miehen lanteet liikkuvat.

Lähde: Seiska

Lue myös:
Seiska: Oho! Toni Niemisellä on meno päällä – pokasi jo kolmannen heilansa tänä vuonna!

Tänään tv:ssä: Raskaana oleva Henna Kalinainen esittelee ensimmäistä kertaa Jarkko-puolisonsa

Sara Sieppi lomailee Etelä-Savon maisemissa – julkaisi häikäisevän kauniin uimapukukuvan