Kuva: AOP
Seiska: Stefan Therman riehui aseen kanssa Levillä!
Liikemies Stefan Therman, 33, sekoili jälleen toissa viikonloppuna Levin lumisissa maisemissa.
Seiskan saamien tietojen mukaan sekavassa tilassa ollut Therman yritti tunkeutua erään miehen mökkiin aseen kanssa. Tilanteesta seurasi mittava poliisioperaatio, jossa hurjistunutta Thermania etsittiin poliisivoimin.
– Levillä on ollut poliisitehtävä 21.–22.3. sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, johon on liittynyt mies, mökki, auto ja ase. Tapauksen esitutkinta on kesken, eikä poliisilla ole toistaiseksi enempää kerrottavaa, Lapin poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Anu Arhippainen kommentoi tapahtumia Seiskalle.
Raju riita Sofian kanssa
Stefan on herättänyt pahennusta myös aiemmin Lapissa, missä hän vietti joulun yhdessä rakkaansa, somevaikuttaja Sofia Belórfin kanssa. Seiskan saaman tiedon mukaan Stefanin ja Sofian joulunvietto ei kuitenkaan sujunut järin sopuisasti, vaan pariskunnan raportoidaan riidelleen useampaan otteeseen. Aatonaattona Stefan oli silminnäkijöiden mukaan kumonnut olutta ja konjakkia paikallisessa Kota-ravintolassa ja kironnut ex-puolisoaan Martina Aitolehteä samalla, kun Sofia olisi ollut jo valmis siirtymään kuusenkoristelupuuhiin. Aattona Sofia taas olisi halunnut kierrellä Tonttulan Elämyskylässä, mutta Stefan ei ollut ajatuksesta mielissään. Hän olisi halunnut käydä vain kahvilla. Seiskan lähteiden mukaan Stefan oli riehunut parkkipaikalla ja karjunut Sofialle. Riitely jatkui myös Tonttulasta poistumisen jälkeen. – Stefu paiskoi Tonttulan ovea ja haukkui Sofian täysin pystyyn. Sofia kyynelehti, että soittaa kohta poliisit paikalle. Stefu vastasi, ettei häntä kiinnosta, Seiskan lähteet raportoivat. Lue myös: Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin yhteisloma Dubaissa sai yllättävän käänteen: ”Olen tunnettu nopeista liikkeistä” Tältä näyttää Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin hulppea ökyloma Dubaissa – katso video!LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Salatut elämät päättyy shokkiin!