Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
Kohuliikemies käänsi katseita Tallinnan yössä.
Monissa kohuissa ryvennytt liikemies Stefan Therman oli vauhdissa Virossa.
Seiskan lukijat olivat bonganneet Stefun tallinnassa sijaitsevalta Olybet Park Casinolta ja Hilton Park -hotellista.
Seiskan lukijoiden mukaan Stefulla oli kova vauhti päällä.
– Rauhaton Stefu ilmaantui Tallinnaan tiistaina. Hän pyöri yksin ympäri kasinoa kuin etsien jotain. Lopulta hän istahti pöytään soittaakseen kaverilleen. Kovaäänisen puhelun aikana Stefu kertoi olevansa Tallinnassa ja asuvansa hotellin sviitissä yksinään. Lisäksi hän jutteli matkastaan Monacoon, Seiskalle kerrotaan.

Vesilasi kuumensi tunteita.
Liikemiehen illanvietto ei sujunut tällä kertaa ilman draamaa.
Seiskan lukija kertoi Stefun hermostuneen kasinon työntekijälle siitä, ettei tämä antanut hänelle lasillista vettä.
– Stefu huusi ja räyhäsi tyttöpololle. Lopulta hän sinkosi hakemaan kasinon narikasta esimiestä paikalle ratkaisemaan vesilasiongelmaansa. Lopulta ravintolan tarjoilija antoi lasin vettä Stefulle, joka jatkoi edelleen tiuskimistaan.
Paikalla oli kohuliikemiehen lisäksi runsaasti muita suomalaisia julkkiksia kasinolla järjestetyn pokeritapahtuman takia. Silminnäkijöiden mukaan moni seurasi selkkausta huuli pyöreänä.
Haastoi riitaa myös VIP-tilassa.
Seiskan mukaan Stefun vauhti vain yltyi illan edetessä.
Stefu valitti tarjoilijalle siitä ettei tämä voinut tarjoilla hänelle vettä muuta kuin ruokajuomaksi. Stefu oli tämän jälkeen kärttyisellä päällä ja haastoi riitaa muiden kanssa.
– Stefu istui seurueineen kasinon vip-vieraille tarkoitetussa tilassa. Selvästi vihaisen oloinen Stefu riitautui seurueessa olleen miehen kanssa ja nousi ylös tuoliltaan mesoamaan. Huuto ei saanut liikemiestä kuitenkaan provosoitumaan, vaan Stefu poistui vip-tilasta rahvaan puolelle kiukkuisena, Seiskalle kerrotaan.
Seiskan mukaan Stefu heitettiin lopulta ulos ravintolasta.
Lähde: Seiska.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Victoria Beckham puhuu vihdoin: ”Voi luoja”
- Jere Karalahdelle pamahti tuomio
- Kasinorakastajan blogi: Onko suomalaisella futiksella paremmat ajat edessä?
- Huh! Robin Packalenin uudella ökykodilla aivan tolkuton hintalappu
- Suomen voittoprosentti Euroviisuissa loksauttaa leuan – käsittämätön luku
- Kuka kustantaa Meghanin ja Harryn ökyreissun? Kohureissu kerää kritiikkiä
- Archie Cruz otti hatkat ja paineli Espanjaan
- Herttuatar Meghan ökyili kodittomien seurassa – kymppitonnien edestä vaatteita ja koruja
- Nanna Karalahdelta paljastus uudesta kullasta – ei enää peittelyä
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Suomen voittoprosentti Euroviisuissa loksauttaa leuan – käsittämätön luku
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Kasinorakastajan blogi: Onko suomalaisella futiksella paremmat ajat edessä?
- Nanna Karalahdelta paljastus uudesta kullasta – ei enää peittelyä
- Herttuatar Meghan ökyili kodittomien seurassa – kymppitonnien edestä vaatteita ja koruja
- Huh! Robin Packalenin uudella ökykodilla aivan tolkuton hintalappu
- Kuka kustantaa Meghanin ja Harryn ökyreissun? Kohureissu kerää kritiikkiä
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja