Seiska: Syksyn sävel -voittaja Saija Tuupasen isä sai sairauskohtauksen – ”Putosin ensimmäistä kertaa polvilleni”
Syksyn sävel -kilpailun voittaja Saija Tuupanen kertoo Seiska-lehden tuoreessa haastattelussa traagisesta tilanteesta.
Tuupasen isä sai veritulpan vain viikkoa ennen laulukilpailun finaalia. Nopean hoidon ansiosta hänen tilansa on kuitenkin tällä hetkellä vakaa.
– Isä sai heti ammattiapua ja liuotushoito saatiin käyntiin nopeasti, Tuupanen toteaa Seiskalle.
– Nyt isän tila on jo vakaa ja hän odottaa leikkaukseen pääsyä. Onneksi oli enkeleitä matkassa mukana, hän kiittelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Koomikko Sami Hedbergin kanssa seurusteleva Tuupanen painottaa, ettei ole koskaan aikaisemmin kohdannut vastaavanlaista surua ja huolta.
– Tieto isän sairastumisesta järkytti niin, että putosin elämässäni ensimmäistä kertaa polvilleni, hän kertoo.
– Tätä uutista piti käsitellä monta päivää, oli kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Syksyn sävel -kilpailun voitti Saija Tuupanen – ”Minuun on aina vedonneet rakkauskappaleet”
Saija Tuupanen julkaisi häikäisevän uimapukukuvan – Sami Hedberg kommentoi heti toiveikkaana!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Herttuatar Meghanille jäätävää kritiikkiä: ”Käyttää näitä uhreja ja lapsia myydäkseen vaatteitaan”