Seiska: Virve Rosti tapasi Jope Ruonansuun hetkiä ennen kuolemaa – ”Hän oli toiveikas tulevaisuuden suhteen”
Koko Suomen rakastama koomikko, imitaattori, näyttelijä ja muusikko Jope Ruonansuu menehtyi 18. heinäkuuta 56-vuotiaana.
Jopea ei nähty viimeiseen kahteen vuoteen juuri ollenkaan julkisuudessa, koska hän taisteli ruokatorven syöpää vastaan, joka todettiin vuonna 2018.
Jopea jää kaipaamaan Mari-vaimo ja heidän kaksi yhteistä lasta, sekä Jopen ja Marin esikoistyttäret heidän edellisistä suhteistaan.
Laulaja Virve Rosti, 61, kertoi Seiskalle ystävänsä sairaudesta.
— Hän ei halunnut puhua sairaudestaan, joka kuihdutti häntä ulkoisestikin. Eikä Jope halunnut kertoa ikävistä asioista, koska hän oli viihdyttäjä, kertoi Virve.
— Tapasimme ensimmäisen kerran jo 1990-luvulla keikkareissulla. Jope kertoi tuolloin nähneensä nuorena poikana minusta unen. Olin unessa tullut Jopea vastaan hänen kotitiellään. Eli voi sanoa, että olemme tavanneet ensimmäisen kerran jo Jopen unessa.
— Jope on, tai oli, hirveän herkkä mies. Hän ei koskaan teeskennellyt tai esittänyt mitään. Jope oli aito ihminen. Tuntosarvet olivat aina pystyssä. Keikoillaankin hän aisti yleisön energian ja saattoi muuttaa keikan ihan toiseen suuntaan, jos aisti jotain.
Jope ja Virve olivat olleet läheisiä ystäviä kolmen vuosikymmenen ajan, ja Virve tapasi Jopen viimeisen kerran kaksi viikkoa ennen kuolemaa. Virve kertoi, että mies oli enää varjo entisestään, mutta uskoi silti selättävänsä syövän.
— Hän oli erittäin toiveikas tulevaisuuden suhteen.
Virven oli tarkoitus jättää fyysinen kontakti pois tapaamisesta koronaviruksen vuoksi, mutta Jope tuli heti tottuneesti halaamaan.
— Kuolema ei ollut yllätys, mutta se tuli ihan liian pian. Ystävän menetykseen ei voi valmistautua. Jopesta jäi niin hirveästi hienoja juttuja muistoihin. Vasta nyt tajuan, miten hieno taiteilija Jope oli. Toista ei ole eikä tule.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä