Sointu Borgilta tiukka avautuminen rohkeasta somesisällöstään: ”Vi**uakos sillä on väliä!”
Diili-voittaja ja yrittäjä Sointu Borg otti topakasti kantaa somesisältöönsä. Sointu on aina julkaissut näyttäviä kuvia itsestään ja hänet tunnetaan myös armottomasta suorasanaisuudestaan. Hiljattain hän julkaisi muun muassa näyttäviä kuvia, joissa nauttii olostaan poreammeessa. Nyt hän kertoo miksi aikoo jatkossakin julkaista vastaavaa sisältöä.
– Mitä lisäarvoa ”keimailukuvat” tuovat henkilöbrändiini? Tuskin mitään, mutta vittuakos sillä on väliä, Sointu tykittää.
– Jos täysin läpinäkyviä ollaan, niin nykypäivänä jos julkaisen ”rohkeamman” kuvan, vaikka nyt sitten uikkareissa, niin seuraajamääräni saattavat laskea muutamankin sadan kerralla. Toisin sanoen somebisneksen kannalta keimailukuvani eivät ole edes kannattavia.
Soinnun mukaan syynä seuraajien menettämiseen saattaa olla se, että osa seuraa häntä somessa vaikkapa samaistuttavan ja syvällisemmän sisällön takia, mutta lopettaa seuraamisen, jos vastaan tulee paljastava bikinikuva.
– Seuraaja kokee, että tällainen tavara tai habitus ei kiinnosta, tukee toksista länsimaalaista kauneisihannetta ja lopettaa seuraamisen. Hän haluaa nähdä vain syvällistä pohdintaa. End of story. Homma toimii myös toisinpäin. Setämies haluaa enemmän pintaa ja vähemmän pohdintaa.
Soinnulta on myös kysytty miksi hän edelleen jakaa tietynlaista materiaalia.
– Jos olisin Diili-voiton jälkeen katkaissut uikkarikuvien julkaisun seinään, mitä se olisi kertonut mielenmaisemastani? Sen, että kokisin tehneeni jotain väärää.
Ennen Diili-voittoa 90 prosenttia Soinnun seuraajista oli miehiä, mutta nykyään yli puolet seuraajista on naisia.
– Se on hienoa! Samalla haluan kuitenkin pitää kiinni omasta tyylistäni ja ajoittaisista v-aukko posetuksistani. Kyse ei ole ikinä ollut siitä, mitä minun täytyy tai tarvitsee tehdä. Kumarrat yhteen suuntaan, niin pyllistät aina toiseen.
– Kenen sanelemaa roolia toteutan? Sitä kannattaa itseltään kysyä. Keimailu on ja pysyy. Pyllistän täällä ihan niin paljon, kun hyvältä tuntuu!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Mitkä maisemat! Sointu Borg julkaisi kuuman bikinivideon uudelta etätoimistoltaan
Sointu Borgilta jättiyllätys – aloittaa kaikkien aikojen yhteistyön: ”Tää on sairasta”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä