Kuva: Instagram - _joalin
Suomen suosituin Instagram-tähti Joalin rauhoittelee huolestuneita faneja: ”En ole lähtenyt, enkä lähtemässä”
Suomalainen tanssija Joalin Loukamaa on yksi Now United -bändin jäsenistä. Maailmalla valtavaan suosioon nousseen Now Unitedin on perustanut Spice Girlsin ja S Club 7:n manageri Simon Fuller. Bändi on kiertänyt jo kolmen vuoden ajan maailmaa, mutta koronapandemian takia kiertue on nyt osittain tauolla.
Joalin matkusti hiljattain Dubaihin jossa tapasi bändin jäseniä, mutta palasi yllättäen Suomeen vain viikon visiitin jälkeen. Hän julkaisi matkasta myös YouTube-videon.
Fanit huolestuivatkin toden teolla ja moni on pelännyt suositun tanssijan jättäneen bändin. Nyt Joalin on rauhoitellut huolestuneita faneja Stories-osiossaan ja kertoo keskittyvänsä nykyään myös omiin projekteihin.
– En ole lähtenyt Now Unitedista enkä ole lähtemässä. Olen sen verran onnekas, että pystyn keskittymään myös omiin juttuihini. Olen silti heidän kanssaan. Menin tapaamaan Now United -perhettä Dubaihin. Olin siellä viikon suunnitellusti, Joalin selittää lyhyttä reissuaan.
Hän kertoo bändin toimivan kuten jalkapallojoukkue.
– Kaikki pelaajat eivät ole aina samaan aikaan kentällä. Tulette näkemään minua Now Unitedin kanssa myös tulevaisuudessa, Loukamaa kertoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Joalin nähdään ensi vuonna myös Nelosen Selvityjät-sarjassa. Sarjan kuvaukset päättyivät jo syyskuun alussa. Joalinin Instagram-tiliä seuraa jo 3.1 miljoonaa fania, mikä on miljoona enemmän kuin esimerkiksi formulakuljettaja Kimi Räikkösellä. Lue myös: Supersuosittu tanssija Joalin palasi Selviytyjät-sarjan kuvauksista – julkaisi meikittömän peiliselfien! IS: Instagramin suosituin suomalainen on Joalin Loukamaa – satumainen ura maailmalla
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”