Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
Juontaja Susanna Laine kärsii nikotiiniriippuvuudesta. Susanna kertoi asiasta 15. huhtikuuta Instagramissaan.
Susanna julkaisi Instagraminsa tarinat-osioon videon, jolla hän kertoi olevansa koukussa nikotiinipurkkaan.
– Mä en pääse siitä eroon!, hän toteaa.
Susanna kertoo syöneensä nikotiinipurkkaa siitä lähtien, kun lopetti tupakoinnin. Hän avautui vuonna 2022 Anna-lehdelle lopettaneensa tupakoinnin noin kymmenen vuotta sitten. Tupakka jäi, kun Susanna päätti, ettei haluaisi tietoisesti myrkyttää kehoaan.
Susanna on siis jauhanut nikotiinipurkkaa korvaushoitona säännöllisesti jo yli kymmenen vuoden ajan. Päätös korvata nikotiinituote toisella kaduttaa Susannaa.
– Jos lopetatte tupakanpolton, älkää ikinä siirtykö nikotiinituotteisiin! Susanna varoittaa.
Nikotiiipurkka ei ole aiheuttanut Susannalle pelkästään vaikeaa riippuvuutta, vaan myös terveysongelmia.
– Kärsin närästyksestä, koska syön tota nikotiinipurkkaa! Susanna kiroaa.
Susanna kokee, ettei nikotiinipurkka ole kuitenkaan paheista kauhein. Silti hän kertoo tiedostavansa, ettei se tee hyvää hänen elimistölleen.
– Oon pyrkinyt vähentää, Susanna kertoo tuskaillen.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle