Suvi Pitkänen sekoamispisteessä: Kuinka paljon painetta voi raskaana kestää?
Reality-sarjoista tuttu kauneusalan yrittäjä, DJ ja malli Suvi Pitkänen on viimeisillään raskaana. Laskettuun aikaan on enää alle kuukausi ja Suvi on nyt avautunut blogissaan rankasta raskausajastaan. Suvin ensimmäinen lapsi on vahvassa uhmaiässä ja työpaikalla sekä yksityiselämässä on riittänyt haasteita.
– (…) lisähaastetta jaksamiseen ovat tuoneet kaiken maailman ylimääräiset kohut ja riidat, henkilökohtaisen elämän vastoinkäymiset perhesuhteissa / perheessä, ja lopullinen niitti oli veljeni sairastuminen. Siinä kohtaa tuli sellainen olo että mitä vielä? Onko tämä joku testi että paljon painetta voi raskaana kestää?
Lisäksi kohujulkkis Cheyenne Järvinen on ollut julkisuudessa esillä syytteillään Suvin johtamaa yhtiötä vastaan. Suvi vastasi syytteisiin aiemmassa blogikirjoituksessaan.
Paineet ovat olleet Suvin raskauden loppuaikoina kovat, joten miten hän on kestänyt myllytyksen?
– Olen onneksi oppinut lokeroimaan hyvin asioita. Luulen että se on ehkäissyt mua sekoamiselta
Käsittelen yksi asia kerrallaan asiat ja ongelmat. Kun yhtä asiaa on käsitelty, lokeron ovi kiinni ja seuraava auki. Asia kerrallaan. Ei siten että kaikki on levällään ja mielessä kaaos. Vaikka niinkin pääsee välillä käymään ja luulen että sitä tilaa kutsutaan sanalla hermoromahdus jonka väkisinkin jokainen meistä joskus kokee, Suvi sanoo.
Nyt Suvi on äitiyslomalla ja valmistautuu synnytykseen rauhoittamalla menoa.
– Tuntuu hyvältä olla nyt äitiyslomalla ja tasata hieman tahtia. Innolla nyt ennen kaikkea odottaen elämää uuden pienokaisen kanssa. Ja kyllä myös sitä että olo helpottuu ja saan oman kroppani takaisin!
Lue koko kirjoitus ja katso kuva upeasta vauvamasusta Suvin blogista.
Suvi Pitkäsen elämää kuvaava realitysarja alkaa Metropoli.netissä 16.1.
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!