
Tähdet, tähdet -ohjelma tekee paluun – kilpailemassa mm. Sami Hedberg, Konsta Hietanen ja Portion Boysin Mikael!
Tähdet, tähdet nähdään ensi keväänä uudistuneena Nelosella ja Ruudussa. Ohjelman kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä ja mukana kilpailemassa ovat: stand up -koomikko Sami Hedberg, artistilegenda Meiju Suvas, mestari-imitaattori Jarkko Tamminen, laulaja Maria Lund, musiikkiteatterin taituri Lauri Mikkola, laulaja Sara Siipola, Portion Boys -yhtyeestä tuttu Mikael Forsby sekä ohjelmaan paluun tekevä näyttelijä ja Tähdet, tähdet -voittoaan puolustava Konsta Hietanen.
Suomalaisille tutun menestysformaatin keskiössä ovat edelleen viikoittain vaihtuvat eri musiikkigenret, joiden syövereihin artistit sukeltavat ja matkaavat rohkeasti myös mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tähdet, tähdet perustuu kansainväliseen The Ultimate Entertainer -formaattiin, joka eroaa perinteisistä laulukilpailuista siten, että siinä kilpaillaan ensisijaisesti parhaan viihdyttäjän tittelistä. Kisaajajoukko koostuukin tällä kaudella monitaitureista esittävän taiteen eri aloilta. Nämä lahjakkaat taiteilijat ovat valmiina räjäyttämään potin viihdyttävillä ohjelmanumeroillaan.
Ohjelmasta kuvataan nyt seitsemän jakson kausi, jonka tuomareina toimivat Hanoi Rocks -legenda Sami Yaffa, Radio Suomipopilta tuttu Juuso Mäkilähde ja Suomen kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi. Kauden juontaa ihastuttava Susanna Laine, joka on musiikkiteatterin ammattilainen itsekin.
Radiojuontajana Juuso kuuntelee työkseen musiikkia, joten hän on valmiina tuomaroimaan kisaajia hellän humoristisella ja kansantajuisella äänellä. Kansainvälisen uran tehnyt mezzosopraano Lilli Paasikivi aikoo olla sekä teknisesti tarkka, mutta myös lempeä ja kannustava tuomari. Rock-maailmassa kasvanut taiteilija Sami Yaffa puolestaan tietää, miten kuuntelijoiden sydämet valloitetaan aitoudella, ja luodaan juuri oman näköinen kokonaisuus.
Lue myös:
OMG! Mikko-rakas nappasi Maisa Torpasta somekuvan – katso hillitön lopputulos!
Kihlattu paljastaa blogissa Henna Kalinaisen erityistaidot: sekstailu, laulaminen ja kokkaaminen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa