Tahkolle kokoontuu viikonloppuna värikäs julkkisporukka – BB-tähtien lisäksi mukana menossa myös missikaunotar!
Tahkolle suuntaa tänään melkoinen julkkisporukka ja Metropoli seuraa tiiviisti mukana koko viikonlopun. Hiihtokamojaan pakkailevat jo ainakin Big Brother Suomi -ohjelmasta tutut Pekka ja Minna sekä kisan voiton vienyt Jasmiina, jotka paljastivat odotuksiaan reissusta Metropolin Instan Stories-videolla.
Jasmiina kertoi jännittävänsä eniten sitä, että selviääkö hän lainkaan rinteeseen asti.
– Se on aina vähän meikäläisellä kysymysmerkki. Tuppaa sukset jäämään kotiin, syystä tai toisesta, mutta tulee varmasti tosi hauska viikonloppu. Kivaa nähdä kaikkia tyyppejä pitkästä aikaa! Jasmiina intoilee.
Myös Pekka valmistautuu parhaillaan tulevaan viikonloppuun ja tietää tasan tarkkaan mitä odottaa.
– No, sehän on armotonta hauskanpitoa, Pekka kommentoi.
Minna lähetti pakkaustohinoiltaan omat terveisensä ja paljasti odottavansa eniten hyvien ystävien tapaamista.
– Meitä on lähdössä aikamoinen porukka sinne. On poreallasta ja kuohuvaa! Tulossa on tosi kiva viikonloppu, uskokaa pois!
Luonnollisesti mukaan lähtee myös missikauneutta. Muun muassa Kirppiksen kingi -kilpailun voittanut ja suositusta SOS-podcastista tunnettu Riikka Uusitalo odottaa ainakin yhtä asiaa.
– Odotan eniten, että ensimmäinen minttukaakao korkataan rinteessä!
Tiedossa on siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun tämä porukka päästetään valloilleen ja Metropoli on mukana menossa koko viikonlopun. Tunnelmia voit seurata Metropolin Instagram-tilillä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”