Kuva: Instagram
Taitoluistelija Emmi Peltonen suhteestaan huippufutariin: ”Olemme onnellisesti yhdessä”
Suomen ykkösluistelija Emmi Peltonen elää parisuhteessa jalkapalloilija Eero Markkasen kanssa.
– Olemme onnellisesti yhdessä! Olen päättänyt, etten halua kuitenkaan sen enempää avata suhdettamme, Emmi kertoo Metropolille.
Emmi kertoo innostuneensa luistelemisesta jo 2-vuotiaana.
– Minut vietiin jäälle pian sen jälkeen, kun olin oppinut kävelemään. Olen kokeillut paljon muitakin lajeja, mutta luistelu on ollut aina suosikkini.
Isältä hyviä vinkkejä
Emmin isä on entinen NHL-kiekkoilija Ville Peltonen. Perhe asui vuosia Villen kiekkouran takia Yhdysvalloissa, mutta on nyt palannut takaisin Suomeen. – Isän kautta olen nähnyt, mitä urheilijan arki on. Hän on pystynyt antamaan hyviä vinkkejä minulle ja olen myös voinut kysyä kaikesta. Meillä on hyvin läheiset välit. Olen oppinut asioita myös kantapään kautta. Emmi pitää suurina esikuvinaan Kiira Korpea ja Laura Lepistöä. – Olemme kuuluneet Lauran kanssa samaan seuraan. Oli hienoa seurata hänen päivittäistä treenaamistaan.Luistelminen täysipäiväinen duuni
Emmin katse on jo tulevissa olympialaisissa. – Tällä hetkellä taitoluisteleminen on minulle täysipäiväinen duuni. Treenaan todella paljon. Mitä muita intohimoja sinulla on luistelun lisäksi? – Kaikki luovuuteen ja taiteeseen liittyvä kiinnostaa minua! Lue myös: 20-vuotias taitoluistelukaunotar Emmi Peltonen julkaisi upean bikinikuvan rannalta – jalkapalloilija kuolasi välittömästi Taitoluistelukaunotar Emmi Peltonen lisäsi lumoavia otoksia Instagramiin – katso myös henkeäsalpaava video Lapin luonnosta!LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion