Tältä itsensä huippukuntoon treenannut Iina Kuustonen näyttää kisabikineissä – jopa näyttelijäystävät Krista Kosonen ja Anna-Maija Tuokko innostuivat: ”Mikä duuni!”
Näyttelijä Iina Kuustonen tähdittää Aleksi Delikourasin ohjaamaa Punttikomedia-elokuvaa. Elokuva kertoo selkävaivojen vuoksi kuntosalilla käyvästä Kertusta, joka päätyy kehonrakennusta harrastavan Vilin avustuksella tavoittelemaan pääsyä fitness-kisoihin.
Roolia varten Iina treenasi itsensä huippukuntoon. Hän on nyt julkaissut kuvan siitä, miltä näytti elokuvan kuvauksissa timanttibikineissä.
– Treeniä Punttikomedian kulisseissa, hän kirjoittaa.
Iinan julkaisema kuva on kerännyt runsaasti suitsutusta.
– Ziiiiisuuuuussssssssssss, kirjoittaa näyttelijä Krista Kosonen.
– Mikä duuni!!!!!! kommentoi puolestaan näyttelijä Anna-Maija Tuokko.
Alunperin oli tarkoitus, että kisatilannetta kuvaavissa kohtauksissa Kertun hahmoa näyttelee stunttihenkilö. Kuustonen sai kuitenkin tiukan dieetin ja pettämättömän itsekurin avulla treenattua kroppansa siihen pisteeseen, että meni läpi oikeasta kilpaurheilijasta.
Kuustonen kertoo haastavasta prosessistaan Sport-lehden haastattelussa. Aluksi biki fitness -maailma tuntui Kuustosesta shokeeraavalta.
– Herranjumala, ajattelin. Tämä on erikoinen maailma, hän kuvailee Sport-lehdelle.
Ei rasvanpoltto ja lihasmassan kasvatus samaan aikaan aina kovin järkevältä Kuustosesta tuntunutkaan. Kuustosen mukaan joskus energia loppui kesken, ja hän saattoi romahtaa totaalisesti.
– Näytin varmasti huvittavalta, kun itkin välillä salin lattialla väsymyksestä, Kuustonen tunnustaa.
Aivosumusta kärsinyt Kuustonen joutui kerran jopa anelemaan valmentajaltaan, että saisi syödä yhden banaanin enemmän päivässä.
– Valmentaja totesi, että ei valitettavasti voi. Rasvanpolttamisen ei yksinkertaisesti kuulu tuntua kivalta.
Kuustonen selvisi projektista ajattelemalla, että kaikki on määräaikaista. Heti kuvausten päätyttyä Kuustonen veti hyvillä mielin pizzaa.
Kuustosta on yritetty kosiskella mukaan bikini fitness -kisoihin, mutta hänelle on selvää, ettei aio jatkaa lajin parissa.
– Minulle tämä oli hauska extreme-kokemus ja ennen kaikkea osoitus siitä, että pystyin taas ylittämään itseni. Siitä olen aidosti ylpeä, näyttelijä summaa.
Lue myös:
Iina Kuustonen julkaisi kuvan lempiharrastuksestaan – outo työkalu kiinnitti heti huomion
Huippukunnossa oleva Iina Kuustonen säkenöi ensi-iltajuhlissa – katso kuvat!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”