Tältä näyttää Farmi-voittaja Sami Jauhojärven askeettinen piilopirtti – katso harvinaiset kuvat
Sami Jauhojärvi tunnetaan paitsi Farmi Suomen voittajana, myös maastohiihtäjänä ja tv-kommentaattorina.
Suosiostaan ja menestyksestään huolimatta Sami ei turhia koreile. Tästä kertoo myös miehen hyvinkin askeettinen ja simppeli piilopirtti syvällä metsän siimeksessä Ylitorniolla.
Samin Hollolan-kodista matkaa mökille kertyy lähes750 kilometriä. Mikä motivoi ajamaan näin pitkän mökkimatkan?
– Se, ettei mökillä ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Siellä ei myöskään meinaa kuulua kännykkä. Ei ole teitä lähellä eikä liikenteen melua. Joskus lennoston hävittäjät lentävät yli, mutta muutoin nautimme vain luonnonäänistä, Sami kertoo.
Mökkiä ei tosiaankaan ole nykymukavuuksilla pilattu.
– Hehehe. Nautimme rauhasta ja luonnonläheisyydestä. Ainoa asia mikä siellä häiritsee, on sääskien määrä. Sen tietää, että varsinkin Lapissa vesistön äärellä sääskiä on ihan mahdottomasti. Mutta eihän siinä, vain etelän miehet huitovat!
Piilopirtistä löytyy tupa, keittiö sekä makuuhuone.
Katso kuvat täältä!
– Mökkimme on vuodelta 1985, vanhempani rakennuttivat sen aikanaan. Siellä on tullut vietettyä kaikki lapsuudenkesät. Perheemme ei koskaan käynyt missään ulkomailla lomareissuilla, vaan kesät oltiin mökillä.
– Isoveljeni on sen verran vanhempi, että mökillä tuli remuttua pitkälti serkkupoikien kanssa. He olivat kalastuskavereina, mutta opimme tekemään myös töitä. Mökillä ymmärsi, mitä tarkoittaa hiekan soutaminen ja rankamettä, Sami naureskelee.
Samia voi hyvällä syyllä luonnehtia todelliseksi eräjormaksi. Farmi Suomen voittaja opetteli jo pikkupoikana kalastuksen, metsästyksen ja riistaruoan salat.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”