Tältä törkyviestikohussa ryvettynyt Aku Hirviniemi näytti vuonna 2010 – kuva
Viihdeohjelma Putouksesta koko kansan tietoisuuteen nousseella Aku Hirviniemellä, 40, on ollut todella vaikea syksy.
Aku Hirviniemen vaikeudet alkoivat, kun Seiska paljasti suosikkinäyttelijän lähettäneet epäasiallisia ja seksuaalissävytteisiä viestejä jopa kymmenille naisille.
Akun tilannetta ei parantanut se, että hän on kihloissa juontaja Sonja Kailassaaren kanssa ja pariskunta sai esikoislapsensa heinäkuussa.
Nyt Sonjan ja Akun suhde vaikuttaisi olevan kriisissä, sillä Seiskan mukaan Sonja ei ole viettänyt öitä Akun Riihimäeltä hankitussa puutalossa.
Hulppea puutalo vaihtui yksiöön
Seiskan mukaan Sonja asui vielä marraskuun alussa Riihimäellä. Tuolloin Sonja yritti vielä ilmeisesti elää Akun kanssa vauva-arkea.
Seiskan paljastusten jälkeen Akun kasvot olivat lähes kaikkien lehtien etusivuilla ja seuraukset olivat Akun työuran kannalta vakavia.
Aku menetti monia rooleja ja lensi ulos muun muassa tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy:n hallituksesta.
– Sonja ei enää nukkunut öitään perheen Riihimäen-talossa vaan alkoi viettää aikaa Helsingin keskustassa, missä hän omistaa kerrostaloyksiön, Seiskan lähde kertoo.
Sonja Kailassaari ei ole kommentoinut julkisesti törkyviestikohua.
Aku Hirviniemi ehti vuosien ajan nauttia koko kansan suosiosta näyttelijänä sekä koomikkona
Viestikohun seurauksena Hirviniemi on menettänyt lukuisia rooleja tulevissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Lisäksi näyttelijän Instagram -tili on poistunut näkyvistä.
Alla vuonna 2010 Akusta otettu valokuva, jossa suosikkinäyttelijä oli 27 vuotias.

- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn