Tässä on Dannyyn yhdistetty nuori kaunotar – Poseeraa Hjallis Harkimon ja Jethro Rostedtin kanssa!
Laulaja Danny on seurustellut itseään 50 vuotta nuoremman tangokuningatar Erika Vikmanin kanssa vuodesta 2016.
Pariskunnan suhteen huhutaan olevan päättynyt, kun Erikaa ei olla nähty pitkään aikaan Dannyn kesäasunnolla. Erika muutti uuteen kotiin Tampereelle toukokuussa.
— Muutin vappuna uuteen kotiin! Aiemmin olen asunut osittain Dannyn luona, mutta tarvitsen oman paikan, sillä en halua olla kenenkään jaloissa romujeni kanssa, Vikman kertoi Seiskalle.
Danny on nähty kesän aikana tiiviisti nuoren vaaleaverikön kanssa ja uudet suhdehuhut ovat alkaneet porista kattilassa.
Salaperäinen nuorukainen on nyt tullut julkisuuteen Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa.
19-vuotias Helmi Loukasmäki kiistää romanttisen suhteen Dannyyn ja kertoo olevansa kesätöissä Dannyn leivissä.
Helmi asuu Dannyn Rauman huvilalla omassa asunnossa ja hoitaa juoksevat asiat kirjanpidosta sosiaaliseen mediaan.
— Hän on ihana ihminen. Tulen toimeen hänen kanssaan oikein hyvin. Erimielisyyksiä meille ei ole tullut, kuvailee Helmi pomoaan.
Helmi julkaisi Instagramiinsa kuvan, jossa hän poseeraa Hjallis Harkimon ja Jethro Rostedtin kanssa.
— Mukava päivä Sipoossa! Oli kiva päästä seuraamaan uuden tv-sarjan kuvauksia, kirjoitti hän kuvansa saatteeksi.
Jos julkaisu ei näy selaimellasi, voit katsoa sen tästä.
Katso kuva myös täällä.
Lähde: Ilkka-Pohjalainen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät