Kuva: Petri Voutilainen
Tässä on Jere Karalahden suosikki The Voice of Finland -kilpailun voittajaksi – näin laulajatar vastaa hehkutukseen!
Keravalainen Emilia Virlander, 22, tavoittelee suositun The Voice of Finland -kilpailun voittoa Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin tiimissä. Hän kertoo keikkailleensa jonkin verran ennen laulukilpailuun osallistumista.
– Kokemusta on, mutta sitä ollaan hakemassa lisää. Olen tehnyt enimmäkseen soolokeikkaa, mutta olen tehnyt jonkin verran myös bilekeikkaa, Emilia kertoo Metropolille.
Emilia hehkuttaa tähtivalmentajiaan.
– He tuntuvat erittäin ihanilta ja oikeilta valmentajilta minulle. On ollut hienoa huomata, kuinka avoimesti olemme pystyneet keskustelemaan asioista. Kommunikointi toimii hyvin välillämme.
– Tämä on ollut pitkä taival, sillä kuvaukset alkoivat viime lokakuussa Porvoossa. Tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. On ollut epätoivon hetkiä ja välillä olen jopa miettinyt, olenko tarpeeksi hyvä.

Livelähetykset käynnistyvät
The Voice of Finlandin ensimmäisessä livelähetyksessä torstaina 10. syyskuuta lavalle nousevat Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin sekä Redraman tiimit. Toinen livelähetys nähdään heti seuraavana päivänä perjantaina 11. syyskuuta, ja silloin lavan valtaavat puolestaan Anna Puun ja Juha Tapion tiimit. Finaalilähetys nähdään perjantaina 25. syyskuuta. Ensimmäisessä livelähetyksessä vierailevina artisteina nähdään Maija Vilkkumaa ja Kaija Koo.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis