TIS-Mira Ahola avautuu tosi-tv-ohjelman varjopuolista: ”Huutelua ja tappouhkauksia!”
Personal trainerina työskentelevä Mira Ahola muistetaan Temptation Island Suomi -sarjasta, mihin hän osallistui yhdessä silloisen miesystävänsä kanssa Valto Harvistolan kanssa.
– Kuvauksiin osallistumisesta on synkät muistot. Siellä oli varmasti myös kivoja hetkiä, mutta koko kokemus on tahriutunut synkkiin ja murheellisten muistojen peittoon, Mira Ahola kertoi Beauty Beaivi -kauneussalongin kutsuvierasavajaisissa.
Miran ja Valton kolme vuotta kestänyt suhde päättyi eroon pian kameroiden sammuttua. Nykyisin Mira tapailee ohjelmaan sinkkuna osallistunutta Markusta, jonka kanssa päättyi harrastamaan seksiä jo ohjelman kuvauksissa.
– Rakkaus löytyi huonoin keinoin. En osannut odottaa, että löydän uuden kumppanin tv-ohjelman kuvauksista. Suhteemme alku on ollut hyvin haastava, sillä minulla on päättyneen parisuhteen takia vielä paljon käsittelemättömiä asioita. Markus on ollut minulle suuri tuki ohjelman kuvausten jälkeen.
Mihin rakastuit Markuksessa?
– Aina aiemmin olen rakastunut miesten ulkonäköön, mutta Markuksen kohdalla rakastuin luonteeseen. Palikat loksahtivat paikoilleen.
Oletteko muuttaneet jo yhteen?
– Suhde on hyvin alussa. Koen, että kyse on seurustelun sijaan tapailusta. Asun vierallisesti vielä Tampereella, mutta vietän tosi paljon aikaa Markuksen luona pääkaupunkiseudulla.
Kuvausten jälkeen Mira hakeutui terapiaan tappouhkausten ja vihaviestien takia. – Minulla oli tosi huono olo itseni kanssa. Tunsin syyllisyyttä ja pahaa oloa. Tilannetta ei helpottanut se, että ohjelman tultua ulos televiosta jouduin rajun someraivon kohteeksi. Sain vihaviestejä Facebookin, Instagramin, YouTuben ja sähköpostin kautta. Ihmiset huutelivat perään kadulla ja lähettivät jopa tappouhkauksia. – Minua jännitti tännekkin tuleminen vihaviestejen ja menneisyyden takia. Lähtisitkö enää tänä päivänä mukaan tosi-tv-ohjelmiin? – Riippuu täysin formaatista. Olen ollut aina tosi-tv-fani, ja se oli myös yksi syy, miksi osallistuimme Valton kanssa ohjelmaan. Nyt voin kuitenkin myöntää, että elämäni suurin virhe oli lähteä testaamaan parisuhdetta deittiohjelmaan. Näillä nykyisillä tiedoilla en olisi lähtenyt ohjelmaan koskaan mukaan. Minua ja Markusta kosiskeltiin mukaan uudelle kaudelle, mutta kieltäydyimme, koska ohjelmaan osallistuminen olisi liian raskasta mielelleni. Temptation Island Suomi -sarjan kuvausten jälkeen fitness-lavoillakin kilpaillut Mira on vaihtanut työpaikkaa. Nykyisin hän työskentelee personal trainerina. – Liikunta on ollut aina lähellä sydäntäni, sillä työskentelin jo ennen kuvauksiin osallistumista kuntosalin keskusvastaavana kolmen vuoden ajan. TEKSTI PETRI VOUTILAINEN
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Onko suomalaisella futiksella paremmat ajat edessä?
- Huh! Robin Packalenin uudella ökykodilla aivan tolkuton hintalappu
- Suomen voittoprosentti Euroviisuissa loksauttaa leuan – käsittämätön luku
- Kuka kustantaa Meghanin ja Harryn ökyreissun? Kohureissu kerää kritiikkiä
- Archie Cruz otti hatkat ja paineli Espanjaan
- Herttuatar Meghan ökyili kodittomien seurassa – kymppitonnien edestä vaatteita ja koruja
- Nanna Karalahdelta paljastus uudesta kullasta – ei enää peittelyä
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Kasinorakastajan blogi: Onko suomalaisella futiksella paremmat ajat edessä?
- Herttuatar Meghan ökyili kodittomien seurassa – kymppitonnien edestä vaatteita ja koruja
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Suomen voittoprosentti Euroviisuissa loksauttaa leuan – käsittämätön luku
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Nanna Karalahdelta paljastus uudesta kullasta – ei enää peittelyä