Tomi Björck jakoi suru-uutisen – vaikean tilanteen takana eräs kaikkia koskettava syy: ”Raskain mielin…”
Huippuravintoloitsija Tomi Björck julkaisi tänään keskiviikkona (15.2.) omalle yksityiselle Instagram-tililleen koskettavan päivityksen, jonka yhteydessä hän kertoo surullisista uutisista.
Björck paljastaa julkaisussaan, että hänen perustamansa ravintola Sanchome on suljettu pysyvästi. Mies avasi ravintolan yhteistyökumppaneineen hotelli Kämpin yhteyteen keväällä 2022.
– Raskain mielin jaamme tänään todella harmillisen uutisen – Sanchome ravintola on pysyvästi suljettu 15.2.2023 alkaen, Björck toteaa kirjoituksessaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Viime vuosina lähes jokainen suomalainen on saanut tuntea nahoissaan vallitsevan epävarman maailmantilanteen, joka sai alkunsa kevättalvella 2020 käynnistyneestä koronaviruspandemiasta. Heikko taloudellinen tilanne on pääsyynä myös Björckin ravintolan konkurssille.
– Maailman epästabiilin tilanteen aiheuttama mm. raaka-aineiden ja kiinteiden kulujen ennalta arvaamaton jyrkkä hintojen nousu ja nyt alkuvuodesta raju ostovoiman heikkeneminen ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa yritystoimintaa ei ole saatu kannattavaksi kovasta yrityksestä huolimatta. Yritys on itse tehnyt päätöksen lopettaa toiminnan ensi tilassa, julkkiskokki tiedottaa.
Julkaisunsa oheen Björck on lisännyt mustavalkoiseksi muokattuja kuvia sekä videon ravintolan harmillisen lyhyeksi jääneen matkan varrelta.
– Kiitämme lämpimästi upeita asiakkaitamme, omistautunutta henkilökuntaamme sekä erinomaisia yhteistyökumppaneitamme. Surullisena toteamme, että 14.2. oli viimeinen toimintapäivämme kauniissa ravintolassamme, jonka eteen on paiskittu töitä vuosikaudet, Björck muotoilee.
– Viimeiset vuodet ovat olleet erittäin haastavia ravintolatoimijoille, hän summaa.

Lue myös:
Tomi Björck auttoi Ukrainasta Suomeen paennutta pakolaisperhettä – ”Kesti vaivaa 3 minuuttia”
Tomi Björck osti hulppean minikerrostalon – uudessa kodissa jokaiselle perheenjäsenelle oma kerros!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta