
Topi Sukarin ja Nadja-vaimon toiminta lentokentällä herätti huomiota – ”Erikoista”
Huonekalukeisari Toivo ”Topi” Sukarin ja hänen vaimonsa Nadjan liikkeet kiinnittivät sivullisen huomion Málagan lentoasemalla Espanjassa.
Helsinkiin matkalla olleen Topin kerrotaan menneen edellä koneeseen paljon ennen vaimoaan. Nadja jäi näpyttelemään puhelintaan lähtöportilla Topin mentyä jo sisälle.
– Erikoista, että he olivat Topin kanssa kuin aivan eri porukkaa, vaikka ovatkin aviopari. Topi istui jo koneen sisällä, kun menimme sinne, mutta vaimoa ei näkynyt, kentältä kummastellaan.
Lähteellä ei kuitenkaan ollut tietoa siitä, istuivatko Topi ja Nadja vierekkäin lennon ajan.
Seiskan tavoittama Topi vahvistaa, että tilanne meni silminnäkijän kuvaamalla tavalla.
Topi kertoo matkalaukkujen kanssa matkustaneiden asiakkaiden olleen priorisoitu ryhmä koneeseen nousussa.
– Matkustajat oli jaettu kolmeen ryhmään niin, että laukun kanssa olevat pistettiin ensimmäiseksi sisään. Olisihan se myös ollut epäkohteliasta pistää vaimo ensin painavan laukun kanssa, joten homma jäi miehen tehtäväksi, Topi selittää.
Pariskunnalla oli sentään vierekkäiset istuinpaikat koneessa, vaikka he erikseen sinne astelivatkin.
Jo viisi vuotta naimisissa ollut pariskunta ei juuri vietä aikaa erillään. Viimeksi Topi muistelee heidän viettäneen yön erossa silloin, kun Topi joutui olemaan sairaalassa sydänoperaation vuoksi viime vuonna.
– Emme me muuten ole oikein koskaan erillämme. Eli ei tässä mitään aviokriisiä ole meillä, Topi kertoo hyväntuulisena.
Lähde: Seiska
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”