Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
Erja Häkkisen elämäkertakirjan oli tarkoitus ilmestyä lokakuussa nimellä Erja Häkkinen – Matkamuistoni, mutta julkaisu pysähtyi aivan viime metreillä.
Kustantamo Otava ilmoitti syyskuussa, ettei teos mene painoon suunnitellusti. Kirjaa työstänyt Ylen urheilutoimittaja Riikka Smolander-Slotte kertoi tuolloin Ilta-Sanomille, että ratkaisu liittyi Erjan viime hetkellä esittämiin laajoihin poistotoiveisiin.
Nyt Erja itse on avannut päätöksen taustoja tarkemmin IS:lle. Hänen mukaansa kirjan lopullinen sisältö ei vastannut Häkkisen perheen toiveita.
– Siellä on vääristelevää tarinaa elämästämme. Kirjaan oli myös nostettu esille yksityiskohtia, jotka eivät olleet minun tai kirjassa esiintyvien henkilöiden mieleen. Sen takia päätimme yhdessä lasteni kanssa, ettei kirjaa julkaista, Erja kertoi Ilta-Sanomille.
”Tyhjänpäiviäisiä tarinoita”
Erjan mukaan mukaan oli päätynyt myös hänen mielestään ”tyhjänpäiväisiä tarinoita”. Osa niistä käsitteli hänen ja Mika Häkkisen avioeroa.
Erja koki, että eroa käsiteltiin kirjassa liian skandaalihakuisesti. Myös Mika oli hänen mukaansa toivonut, ettei yksityisasioita paisuteltaisi.
– Etenkään lapseni eivät tykänneet sisällöstä ja ottivat sen todella vakavasti. He sanoivat minulle suoraan, etteivät halua sellaista sisältöä julki. Heille tuli paha mieli ja olimme kaikki samaa mieltä, ettei niitä haluta laittaa osaksi kirjaa. Koin myös, ettei kirjan pääsääntöinen sisältö voi olla ex-mieheni tai avioeromme, Erja lisäsi IS:lle.
Kirjahanketta ei ole kuitenkaan haudattu lopullisesti. Erjan mukaan julkaisu voisi vielä toteutua myöhemmin, jos sisältö saadaan muokattua kaikkia osapuolia tyydyttäväksi. Tällä hetkellä projekti on kuitenkin jäissä.
Erja ja Mika Häkkinen erosivat vuonna 2008 lähes kymmenen avioliittovuoden jälkeen. Heillä on kaksi aikuista lasta.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Tätä et tiennyt TTK:n kulisseista!
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta
- Veronica Verholta ikävä uutinen: ”Voi hyvä tavaton sitä on huolissaan”
- Mikko Koukilta tiukka avautuminen lapsistaan: ”Itse ovat tiensä valinneet”
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Mikko Koukilta tiukka avautuminen lapsistaan: ”Itse ovat tiensä valinneet”
- Shokkikäänne Karalahtien oikeuskiistassa – näin älyttömän summan Jere joutuu maksamaan
- Joel Harkimo teki ikävän tempun Janni Hussille
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Tätä et tiennyt TTK:n kulisseista!
- Vain elämää -tuotanto huolestui Jipusta: ”Mä en vaan kestä”
- Ranskaan muuttanut Peter Franzén lataa suorat sanat Suomesta