Kuva: Instagram - Miska Haakana
Tubetähti Miska Haakana laihtui 15 kiloa: ”Avopuoliso aikoo huomauttaa sitten, kun olen liian luiseva”
Tubettajana ja muusikkona tunnetuksi tullut Miska Haakana vietti hiljattain iltaa Domakers-yrityksen 20-vuotissyntymäpäiväjuhlissa. Juhlahumun keskellä hän paljasti Metropolille antamassaan haastattelussa, kuinka onnistui kääntämään ikävän koronakevään voitokseen.
Selviytyjät Suomi -kilpailun vuonna 2018 voittanut Haakana on laihduttanut hyvin lyhyen ajan sisällä huimat 15 kiloa. Hän kertoo urheilukärpäsen puraisseen kunnolla heti, kun koronarajoitukset viime maaliskuussa astuivat voimaan.
– Siinä tuli nopeasti aika tylsää, joten aloin vain juoksemaan. Nyt olen juossut joka päivä noin 10-15 kilometria, Haakana kertoo.
– Ainoa asia mitä jaksan tehdä on juokseminen, hän nauraa.
Hän harkitsi keväällä jopa maratoniin osallistumista, mutta joutui hautaamaan suunnitelmansa, sillä koronapandemia peruutti kaikki massatapahtumat.
Domakersin syntymäpäiväjuhlissa yhdessä laulaja Meiju Suvaksen kanssa esiintynyt Haatanen kertoo saavansa kuulla paljon kommentteja huimasta muodonmuutoksestaan. Viime viikolla myös Meiju oli kysynyt vitsillä, minne tubettaja on oikein hävinnyt.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Miska Haakanen tuottaa somesisältöä ja musiikkia taitelijianimellä MiskaMH. Hän julkaisi kesällä Latinobängeri-nimisen kappaleen yhdessä Meiju Suvaksen kanssa. Lue myös: Video osoittaa hurjan muodonmuutoksen – tubettaja veti 100 leukaa päivässä kuukauden ajan
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”